Kun asunnottomuustyö saa kansallista ja kansainvälistä huomiota, monet toimijat muokkaavat toimintaansa siten, että he saavat niin kutsutusti osansa kakusta. Ei siinä mitään, jos asunnottomuutta kokeneet eivät unohdu työn keskiöstä ja saavat kakusta oman palansa. 

Vailla vakinaista asuntoa ry on toiminut asunnottomien edunvalvojana vuodesta 1986. Ensimmäiset kymmenen vuotta yhdistys toimi kokonaan vapaaehtoisvoimin ja ensimmäinen asunnottomuutta kokenut työntekijä palkattiin 90-luvun alussa. Vertaisuus ja vapaaehtoisuus leikkaa edelleen läpi koko toimintamme, vaikka yhdistys onkin kooltaan kasvanut. Vva:n palkatusta henkilöstöstä yhä yli neljänneksellä on omakohtainen kokemus asunnottomuudesta ja sen lieveilmiöistä.

Koronavuosien jälkipyykkiä pestään vielä pitkään, energiakriisi, elinkustannusten ja varsinkin ruoan hinnan nousu osuvat kipeimmin juuri asunnottomiin. Meno on mennyt sellaiseksi, että on oltava esillä, varastettava toisen idea ja istuttava oikeissa pöydissä, että saa rahaa toiminnan pyörittämistä varten. On omistettava, jotta saa oikeuden puhua enemmän kuin toiset. Kokonaan oma kysymyksensä on, onko hankintalain mukainen kilpailutus asunnottomien asumispalveluista yhdenvertainen? Jos kilpailutetaan sekä asunnot ja tuki, kilpailun ulkopuolelle jäävät automaattisesti organisaatiot, joilla ei ole kiinteistöomaisuutta. Voidaan myös kysyä, syntyykö tilanteesta eturistiriita, jossa sama organisaatio toimii sekä vuokranantajana ja palveluiden tuottajana? Onko tämä asunnon saajan etu?

Me emme halua, että tämä epäreilu kilpailu jatkuu. Haluamme että toimijat heittävät klapinsa samaan nuotioon, puhaltavat yhteen hiileen ja asunnottomat pääsevät lämmittelemään sen ympärille.  Tämä onnistuu vain, jos kaikki tekevät reilua yhteistyötä ja rahat jaetaan oikeudenmukaisesti. Työn keskiössä on oltava asunnottomien oikeudet ja hyvinvointi, ei kilpailu rahasta tai paikasta auringossa.

Petteri Orpon hallituksen yhtenä peruspilarina on säästöt ja leikkaukset (mm. asumistuki on nostettu tikun nokkaan), jotka koskevat pienituloisia ja heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevia. Asunnottomuustyössä tullaan näkemään enenevissä määrin myös työssäkäyviä matalapalkka-aloilla olevia ja pätkätyötä tekeviä ihmisiä, jotka ajautuvat velkaongelmiin suhteettoman suurien vuokrien takia ja pahimmillaan joutuvat asunnottomuusriskin alle. Meillä on kohta käsissämme haaste, johon meidän kaikkien yhdessä on alettava löytää ratkaisuja.

Rakentavan vuorovaikutuksen koulutuksessa olen oppinut ottamaan yhteyttä omiin tarpeisiini, ilmaisemaan itseäni rehellisesti ja pyytämään konkreettisia asioita.

  • Rahoittajalta pyydän, että jaatte resurssit yhdenvertaisesti.
  • Päättäjiltä pyydän, että osallistutte päätöksillänne asunnottomuuden poistamiseen seuraavalla hallituskaudella.
  • Yhteistyökumppaneilta pyydän, että kun tehdään yhteisiä hankkeita, kaikilla hankkeisiin osallistuvilla on niihin yhtäläinen omistajuus.
  • Asunnottomuutta kokevilta pyydän, yrittäkää kestää tämänkin kriisin yli.
  • Työntekijöiltä ja vapaaehtoisilta pyydän, tehkää edelleen parhaanne, jotta asunnottomuutta kokevat saavan parhaan mahdollisen avun.
  • Lahjoittajilta pyydän, lahjoittakaa rahaa ja aikaanne.
  • Itseltäni pyydän, että jaksan taistella, vaikka mikään näistä ei toteutuisi.

Sanna Tiivola
Kirjoittaja on Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja. Teksti on julkaistu Vailla vakinaista asuntoa ry:n Vuosikertomuksessa 2022.

Vailla vakinaista asuntoa ry (Vva ry) on asunnottomuutta kokevien itsensä vuonna 1986 perustama puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka toimii asunnottomien edunvalvojana ja edistää asunnottomuutta vähentävää politiikkaa.

Vva ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola ja Sällikodin alkuperäisasukkaisiin kuuluva Maukka kesällä 2022 Vartiosaaressa.
Vuonna 2007 toimintansa aloittanut Sällikoti on Suomen ensimmäinen asunto ensin -periaatteella toimiva asumisyksikkö. Se pilotoitiin silloisen Rahaautomaattiyhdistuksen rahoituksella.