ASUNNOTTOMUUS

ASUNTO ON IHMISOIKEUS

Suomessa on 4600 asunnotonta. Asunnottomuus on tilanne ja olosuhde, ei kenenkään ominaisuus.
Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka perimmäisiä syitä ovat eriarvoisuus, talouden suhdannevaihtelut sekä väestönkasvu ja kaupungistuminen.

Perustuslain mukaan ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.” Lisäksi valtiolla on velvollisuus edistää jokaisen oikeutta asuntoon.

Asuminen on ihmisoikeuskysymys eikä sen puuttumista voida hyväksyä missään olosuhteissa. Asunnottomuus on merkki valtion epäonnistumisesta ihmisoikeuksien turvaamisessa.

KUKA ON ASUNNOTON?

Asunnottomuuden määritelmä vaihtelee.

Suomessa asunnottomiksi luetaan:

  • ulkona tai ensisuojissa nukkuvat
  • asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asuvat
  • erilaisissa laitoksissa asuvat
  • vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa
  • tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona majoittuvat

Kaksi kolmasosaa (3120 henkilöä) asunnottomista kuuluu viimeksi mainittuun ryhmään. Ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa asui 740 asunnotonta. Asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asui 430 asunnotonta. Laitosmaisissa yksiköissä yöpyi 310 asunnotonta. Keskimäärin joka neljäs näihin ryhmiin kuuluva on luokiteltu pitkäaikaisasunnottomaksi.

Tilastoihin on kuitenkin syytä suhtautua vain suuntaa-antavina: asunnottomuudesta, kuten muistakin yhteiskunnan marginaalissa olevista ilmiöistä, on vaikea saada tarkkaa tietoa. Lisäksi tilastolliset kategoriat ovat muuttuvia: tilastoissa tuttavien nurkissa nukkuva henkilö saattaa joinakin tai jopa useina iltoina jäädä ilman majapaikkaa ja viettää yönsä rappukäytävässä tai kadulla.

Yleiseurooppalainen tilastoluokitus ETHOS light tilastoi asunnottomuutta hieman Suomen luokituksesta poikkeavalla tavalla. Se huomioi epävarmoissa ja epätyydyttävissä asumisoloissa asumisen osana ilmiötä.

KEITÄ HE OVAT?

Asunnottomuutta on tilastoitu Suomessa vuodesta 1987 lähtien jolloin Suomessa oli lähes 20 000 asunnotonta. Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 4600 asunnotonta. Yli puolet Suomen asunnottomista oli pääkaupunkiseudulla.  Pitkäaikaisasunnottomien määrä on vähentynyt vuoden 2010 yli 3 000 asunnottomasta alle tuhanteen vuonna 2019.
Nuorten, alle 25-vuotiaiden asunnottomien määrä laski 850 henkilöön. Asunnottomia naisia oli 1 190. Naisten osuus asunnottomista on kasvanut 2000-luvulla 17 prosentista 26 prosenttiin, vaikka asunnottomien naisten lukumäärä on viime vuosina vähentynyt. Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 264 asunnotonta perhettä, joissa oli lapsia 275.
Maahanmuuttajataustaisia asunnottomia oli 1 100. Se on 60 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Yksinelävistä ja asunnottomista perheistä noin neljäsosa oli maahanmuuttajataustaisia. Todellisuudessa luvut lienevät jonkin verran suurempia, koska kaikki kunnat eivät erottele maahanmuuttajataustaisia asunnottomia muista asunnottomista.

Asunnottomista vuonna 2019 oli:

  • 1190 naista
  • 850 nuorta
  • 1096 maahanmuuttajaa
  • 264 perhettä ja pariskuntaa, joissa 275 lasta

Tilastoinnin ulkopuolelle jäävät oikeudettomassa asemassa olevat asunnottomat siirtolaiset, joihin kuuluu palveluiden ulkopuolella olevaa Euroopan liikkuva väestöä ja kolmansista maista tulleita paperittomia.

MISSÄ HE OVAT?

Suomessa asunnottomuus ei juurikaan näy katukuvassa. Osaltaan tämä johtuu siitä, että liki 70 % asunnottomista nukkuu tuttavien luona. Ulkona nukkuvat asunnottomat hakeutuvat tyypillisesti piiloon katseilta esimerkiksi metsiin, rappukäytäviin, avoimiin liiketiloihin tai ensisuojiin.

Maantieteellisesti asunnottomuus keskittyy Helsinkiin: siellä oleskelee yli puolet Suomen asunnottomista. Myös muissa isoimmissa kaupungeissa – Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa – on merkittävä määrä asunnottomia. Vuonna 2019 asunnottomuutta esiintyi 95 Manner-Suomen kunnassa.

ASUNTO ENSIN!

Pitkäaikaisasunnottomuus väheni Suomessa 40 prosentilla vuosina 2008-2017. Valtakunnallisten pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien myötä (PAAVO 1 ja 2) asunto ensin -periaate otettiin johtavaksi periaatteeksi asunnottomuuden vähentämisessä ja valtion tuella kuntiin perustettiin uusia asumisyksiköitä.

Mallin mukaan ihmiselle tarjotaan ensin asunto – koti omilla avaimilla ja vuokrasopimuksella. Vasta sen jälkeen voi alkaa asunnottomuuden tuottamien ongelmien hoitaminen ja kuntoutuminen.

Asunto ensin -mallia voidaan soveltaa joko hajasijoitetuissa asunnoissa tai asumisyksikössä. Asunnon saaminen ei ole sidoksissa elämänmuutokseen tai palveluiden vastaanottamiseen.

Vuonna 2007 toimintansa aloittanut Sällikoti oli Suomen ensimmäinen asunto ensin -periaatteella toimiva asumisyksikkö.

KUKA VAIN VOI JÄÄDÄ ASUNNOTTOMAKSI – VAI VOIKO?

Vaikka periaatteessa kuka tahansa voi jäädä asunnottomaksi, asunnottomuuden riski koskettaa hyvin eri tavoin eri ihmisiä. Riski jäädä asunnottomaksi on suurempi pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivillä. Kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista tuottavat asunnottomuutta.

Korkea vuokra voi yksinään johtaa siihen, että joka kuukausi osa vuokrasta jää maksamatta, mikä lopulta johtaa asunnon menettämiseen. Tavallisia tilanteita asunnon menettämiseen ovat sellaiset kriisit kuin avio- tai avoero, työttömäksi jääminen, sairastuminen tai puolison kuolema.

Kriisitilanteessa pienituloisen ihmisen pelivara on pieni, kun säästöjä ei ole ja kaikki rahat menevät jokapäiväiseen elämiseen. Paremmin toimeentulevalla ihmisellä on tyypillisesti säästöjä ja tulojensa puolesta myös enemmän vaihtoehtoja asumisen järjestämisessä.

Maahanmuuttajien asunnottomuutta selittäviä tekijöitä ovat muun muassa koko väestöä heikompi työmarkkina-asema, matalampi tulotaso, sijoittuminen valtaosin vuokra-asuntoihin sekä syrjintä yksityisillä vuokra-asuntomarkkinoilla.

ENNALTAEHKÄISY TUOTTAA TULOSTA?

Asunnottomuus on vähentynyt Suomessa tasaisesti 1980-luvulta lähtien, jolloin Suomessa oli 20 000 asunnotonta. PAAVO-ohjelmat vähensivät pitkäaikaisasunnottomuutta tehokkaasti vuosina 2008-2015.

Viime vuoteen asti valtakunnan tason asunnottomuustyö keskittyi asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja sen uusiutumisen ehkäisyyn AUNE-ohjelman puitteissa. Ohjelmaa johti ympäristöministeriö ja siinä on mukana laaja joukko järjestöjä ja kuntia. Ohjelman vaikutti asunnottomuuden taustalla oleviin tekijöihin vahvistamalla koko väestön tasolla hyvinvointia ja riittävää asuntotarjontaa. Toiseksi panostettiin asunnottomuuden riskiryhmiin ja uhkatilanteisiin, kuten häätöjen torjuntaan. Kolmanneksi kohderyhmänä olivat asunnottomuutta kokeneet ihmiset. Tällöin ehkäistiin asunnottomuuden uusiutumista ja lievitetiin asunnottomuuden seurauksia

Keväällä 2019 uusi hallitus kirjasi ohjelmaansa asunnottomuuden puolittamisen vuoteen 2023 mennessä ja poistamisen vuoteen 2027 mennessä. Kasvavissa kaupungeissa hallitus aikoo lisätä asuntorakentamista muun muassa tukemalla ARA-asuntotuotantoa. Väestöltään vähenevillä alueilla tuetaan purkuavustusta. Erityisryhmien, kuten opiskelijoiden, ikääntyneiden ja muistisairaiden sekä kehitysvammaisten asumisratkaisuja tuetaan ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumista pyritään edistämään .Asunnottomuuden poistotavoite tulee myös valtion ja suurten kaupunkiseutujen maankäyttöä ja asuntorakentamista linjaavaan MAL-sopimukseen. Lisäksi asumisneuvonnasta on tarkoitus tehdä lakisääteistä.

Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomuus vähenee huolimatta siitä, että olemme käyneet läpi talouden taantuman. Vaikuttaakin siltä, että ohjelmallinen asunnottomuustyö on lieventänyt ja toiminut vastavoimana talouden taantumalle.

Toisaalta edellisen hallituksen leikkaukset sosiaaliturvasta ja työttömyysturvan aktiivisuusehtojen lisääminen, lisäsivät eriarvoisuutta. Toimeentulotuen Kela-siirron aiheuttamat viivästykset tukien maksatuksissa ovat todennäköisesti osaltaan johtaneet häätöjen lisääntymiseen vuonna 2017.

Eriarvoisuus on yksi asunnottomuuden juurisyistä. Uskottavan asunnottomuuspolitiikan ehtona on eriarvoisuuden vähentäminen.

Oman haasteensa muodostavat palveluiden ulkopuolella olevat siirtolaiset. Oikeudettoman aseman vuoksi useimmat asuttamisen polut eivät heidän kohdallaan ole avoimina. Silti meidän varmistettava, että heidän ihmisarvoisen elämän takaavat perusoikeutensa toteutuvat.

Lähteitä:

Karppinen, Jari: Varmista asumisen turva! Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (AUNE) väliraportti. Ympäristöministeriö 2018.

Rastas, Merja: Maahanmuuttajien asunnottomuus Helsingissä. Ympäristöministeriö 2002.

Asunnottomat 2019. ARA 2020.

Suomi teki sen, missä muu maailma ei ole vielä onnistunut – Toni Tiittanen ja 3 500 muuta asunnotonta saivat kodin. YLE uutiset 17.6.2018.

asuntoensin.fi-sivusto

FEANTSA.org-sivusto.