Asunnottomuus Suomessa

Asunto on ihmisen perusoikeus

Vuoden 2025 lopulla Suomessa oli 4 579 yksinelävää asunnotonta. Asunnottomuutta kokevien ihmisten määrä on kasvanut Suomessa nyt kahtena peräkkäisenä vuotena yli kymmenen vuotta jatkuneen laskun jälkeen. Erityisesti katuasunnottomuuden määrä on lisääntynyt voimakkaasti suurimmissa kaupungeissa. Ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa yöpyi 758 ihmistä, ja kasvu on ollut suhteellisesti suurinta pitkäaikaisasunnottomien keskuudessa.

Tiedot perustuvat Varken Asunnottomuusselvitykseen 2025.

Asunnottomuus on tilanne ja olosuhde, ei kenenkään ihmisen ominaisuus. Se on yhteiskunnallinen ongelma, jonka perimmäisiä syitä ovat eriarvoisuus, talouden suhdannevaihtelut sekä väestönkasvu ja kaupungistuminen.

Perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lisäksi valtiolla on velvollisuus edistää jokaisen oikeutta asuntoon.

Oikeus suojaa ja turvaan on ihmisen perusoikeus eikä sen puuttumista voida hyväksyä missään olosuhteissa.

Kuka on asunnoton?

Asunnottomuuden määritelmä vaihtelee. Suomessa asunnottomiksi luetaan:

  • ulkona tai ensisuojissa nukkuvat

  • asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asuvat

  • erilaisissa laitoksissa asuvat

  • vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa

  • tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona majoittuvat

Vuonna 2025 suurin osa asunnottomista majoittui tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona (2 945 henkilöä, yli 500 enemmän kuin edellisenä vuonna). Keskimäärin joka neljäs asunnoton on puolestaan luokiteltu pitkäaikaisasunnottomaksi.

Tilastoihin on kuitenkin syytä suhtautua vain suuntaa-antavina. Asunnottomuudesta on vaikea saada tarkkaa tietoa, ja tilastolliset kategoriat eivät aina tavoita ihmisten todellista asumisen epävarmuutta.

Yleiseurooppalainen ETHOS light -luokitus huomioi myös epävarmoissa ja epätyydyttävissä asumisoloissa elämisen osana asunnottomuutta.

Keitä he ovat?

Asunnottomuutta on tilastoitu Suomessa vuodesta 1987 lähtien. Vuonna 2025 asunnottomuus kasvoi erityisesti nuorten, naisten ja pitkäaikaisasunnottomien keskuudessa.

  • Nuoria, alle 25-vuotiaita asunnottomia oli 761 (kasvua lähes 40 %).

  • Asunnottomia naisia oli 1 023 (kasvua 24 %).

  • Pitkäaikaisasunnottomia oli 1 306 (kasvua 28 %).

  • Ulkomaalaistaustaisia asunnottomia oli 966, mikä on 22 % enemmän kuin vuotta aiemmin.

  • Miehiä asunnottomuutta kokevista oli 3 556.

Vuoden 2025 Varken selvityksessä asunnottomia perheitä oli 68. Tämä luku sisältää myös perheitä, joissa on lapsia.

Huomioitavaa edellisten vuosien tilastoihin verrattuna on, että Varken tilasto erottelee perheet erikseen väestöryhmittäin eikä tilastoissa ole eritelty kaikkia lapsiperheiden lukuja erillisenä sarjana ylläpidetyissä taulukoissa, mutta perheitä on yhteensä 68 vuonna 2025.
Monet kunnat eivät pystyneet ilmoittamaan kattavia tietoja asunnottomista perheistä. Siksi on vaikea arvioida, kuinka yleistä lapsiperheiden asunnottomuus on valtakunnallisesti, tai kuinka montaa lasta asunnottomuus koskettaa.

Yli puolet asunnottomista asuu pääkaupunkiseudulla.

Piilossa tilastoista

Viralliset asunnottomuustilastot eivät tavoita kaikkia asunnottomuuden muotoja tai kaikkia henkilöitä. Oikeudettomassa asemassa olevat siirtolaiset, kuten palveluiden ulkopuolella olevat Euroopan liikkuva väestö ja kolmansista maista tulleet paperittomat tai turvapaikanhakijat, jäävät usein tilastojen ulkopuolelle, koska heidän tilanteensa ei välttämättä rekisteröidy.

Vapautuvat vangit eivät merkitseydy tilastoihin systemaattisesti: Suomessa suuri osa vangeista vapautuu ilman pysyvää asuntoa, ja tätä ei aina kuvata virallisissa luvuissa. Arvioiden mukaan vuosittain satoja tai jopa noin tuhat ihmistä saattaa jäädä ilman asuntoa vapautuessaan vankilasta, mikä ei välttämättä näy tilastoissa.

Asunnottomiksi tilastoidaan henkilöt, joilla ei ole omaa asuntoa tai voimassa olevaa vuokrasopimusta, ja jotka yöpyvät esimerkiksi ulkona, tilapäismajoituksessa tai majoittuvat tuttavien ja sukulaisten luona. Tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona asuvia yksineläviä asunnottomia oli Suomessa vuonna 2024 noin 2 378 – ja tämä osuus on kasvanut edellisestä vuodesta.

Piiloasunnottomuus on asunnottomuuden muoto, joka ei näy suoraan virallisissa tilastoissa. Tähän sisältyvät esimerkiksi henkilöt, jotka voivat olla kirjoilla jossakin asunnossa, mutta eivät käytännössä voi asua siellä esimerkiksi väkivallan uhkan tai huonon asumistilanteen vuoksi. Myös henkilöt, jotka ovat kirjoilla sukulaisen tai tuttavan luona, mutta todellisuudessa yöpyvät tilapäisesti sohvalla tai useissa paikoissa eri öinä, eivät tulkitse tilastoissa omaa kotia. Tämä ei ole kenenkään koti eikä turvallinen asumisratkaisu. Piiloasunnottomuus voi lisätä hyväksikäytön, terveyshaittojen ja syrjäytymisen riskiä, ja sitä havaitaan erityisesti naisten, nuorten ja maahan muuttaneiden henkilöiden joukossa.

On myös tärkeää huomata, että pelkkä katto pään päällä ei aina tarkoita turvallista tai ihmisarvoista asumista. Asunnottomuuden laajempi määritelmä sisältää myös tilanteita, joissa asunnossa ei ole asianmukaista lämmitystä tai peruspalveluja (kuten vettä tai sähköä), tai jossa asuminen on muuten fyysisesti tai sosiaalisesti mahdotonta ja vaikuttaa elämänlaatuun ja hyvinvointiin.

Missä he ovat?

Asunnottomuus ei useinkaan näy katukuvassa. Vailla suojaa olevat asunnottomat hakeutuvat tyypillisesti piiloon esimerkiksi metsiin, rappukäytäviin, autoihin ja ensisuojiin. Vuonna 2025 ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa yöpyviä oli 758 henkilöä.

Asunnottomuus keskittyy suuriin kaupunkeihin. Eniten asunnottomia oli Helsingissä (noin 980). Merkittävää kasvua tapahtui myös Vantaalla ja Tampereella.

Asunnottomuus on edelleen vahvasti kaupungistunutta, ja suurin osa asunnottomista asuu suurimmissa kaupungeissa. Viiden suurimman kaupungin luvut vuonna 2025:

  • Helsinki: 979 asunnotonta

  • Tampere: 468 asunnotonta

  • Turku: 467 asunnotonta

  • Espoo: 447 asunnotonta

  • Vantaa: 384 asunnotonta

Nämä luvut koskevat yksineläviä asunnottomia.

Lisäksi useissa keskisuurissa kunnissa asunnottomia oli yli 70 henkilöä, esimerkiksi Joensuu, Vaasa, Kotka, Pori ja Rovaniemi.

Kun asunnottomien määrä suhteutetaan alueen väestöön, suurimmat suhteelliset tasot vuonna 2025 löytyivät:

  • Turku: 2,3 asunnotonta / 1 000 asukasta

  • Tampere: 1,8 / 1 000

  • Vaasa: 1,8 / 1 000

Näissä luvuissa on laskettu mukaan sekä yksinelävät että perheissä asuvat asunnottomat.

Varken asunnottomuuskyselyyn vastasi 99 kuntaa vuonna 2025.

🔹 Yhteenveto: Vuonna 2025 asunnottomuus on kasvanut lähes kaikkialla suurissa kaupungeissa. Pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa) yhdessä Tampereen ja Turun kanssa kattaa suuren osan tilanteesta, ja myös lapsiperheitä on asunnottomina tilastoissa.

Asunto ensin!

Pitkäaikaisasunnottomuus väheni Suomessa yli 40 prosentilla vuosina 2008–2019 valtakunnallisten ohjelmien ansiosta. Kehitys on kuitenkin kääntynyt, ja vuoden 2025 lopulla pitkäaikaisasunnottomia oli 1 306, mikä on 28 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pitkäaikaisasunnottomalla on usein asumista olennaisesti vaikeuttavia sosiaalisia tai terveydellisiä ongelmia, kuten velka-, päihde- tai mielenterveysongelmia. Asunnottomuus pitkittyy tai uhkaa pitkittyä, kun tavanomaiset asumisratkaisut eivät toimi ja sopivia tukipalveluja ei ole saatavilla. Asunnottomuus määritellään pitkäaikaiseksi, kun se on kestänyt vähintään yhden vuoden tai henkilö on ollut toistuvasti asunnottomana viimeisen kolmen vuoden aikana. Pitkäaikaisasunnottomuudessa korostuvat avun, hoidon ja vahvan ammatillisen tuen tarve.

Valtakunnallisten pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien (PAAVO 1 ja 2) myötä asunto ensin -periaate otettiin johtavaksi linjaksi asunnottomuuden vähentämisessä, ja valtion tuella kuntiin perustettiin uusia asumisyksiköitä.

Asunto ensin -mallissa ihmiselle tarjotaan ensin pysyvä asunto – koti omilla avaimilla ja vuokrasopimuksella. Vasta tämän jälkeen voidaan alkaa hoitaa asunnottomuuden taustalla olevia ongelmia ja tukea kuntoutumista.

Mallia voidaan soveltaa sekä hajasijoitetuissa asunnoissa että asumisyksiköissä. Asunnon saaminen ei ole sidoksissa elämänmuutokseen tai palvelujen vastaanottamiseen.

Vuonna 2007 toimintansa aloittanut Sällikoti oli Suomen ensimmäinen asunto ensin -periaatteella toimiva asumisyksikkö, jossa asukkaille tehtiin henkilökohtaiset vuokrasopimukset ja yksilölliset palvelusuunnitelmat. Sällikoti on yhä Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnassa ja toimii Helsingissä Konalassa.

Kuka vain voi jäädä asunnottomaksi – vai voiko?

Vaikka periaatteessa kuka tahansa voi jäädä asunnottomaksi, asunnottomuuden riski koskettaa hyvin eri tavoin eri ihmisiä. Riski jäädä asunnottomaksi on suurempi pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivillä. Kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista tuottavat asunnottomuutta.

Korkea vuokra voi yksinään johtaa siihen, että joka kuukausi osa vuokrasta jää maksamatta, mikä lopulta johtaa asunnon menettämiseen. Tavallisia tilanteita asunnon menettämiseen ovat sellaiset kriisit kuin avio- tai avoero, työttömäksi jääminen, sairastuminen tai puolison kuolema.

Kriisitilanteessa pienituloisen ihmisen pelivara on pieni, kun säästöjä ei ole ja kaikki rahat menevät jokapäiväiseen elämiseen. Paremmin toimeentulevalla ihmisellä on tyypillisesti säästöjä ja tulojensa puolesta myös enemmän vaihtoehtoja asumisen järjestämisessä.

Maahanmuuttajien asunnottomuutta selittäviä tekijöitä ovat muun muassa koko väestöä heikompi työmarkkina-asema, matalampi tulotaso, sijoittuminen valtaosin vuokra-asuntoihin sekä syrjintä yksityisillä vuokra-asuntomarkkinoilla.

Ennaltaehkäisy tuottaa tulosta?

Asunnottomuus on vähentynyt Suomessa tasaisesti 1980-luvulta lähtien, jolloin Suomessa oli 20 000 asunnotonta. PAAVO-ohjelmat vähensivät pitkäaikaisasunnottomuutta tehokkaasti vuosina 2008-2015.

Viime vuosiin asti asunnottomuustyö keskittyi asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja sen uusiutumisen ehkäisyyn AUNE-ohjelman puitteissa. Ohjelmaa johti ympäristöministeriö ja siinä on mukana laaja joukko järjestöjä ja kuntia. Ohjelman vaikutti asunnottomuuden taustalla oleviin tekijöihin vahvistamalla koko väestön tasolla hyvinvointia ja riittävää asuntotarjontaa. Toiseksi panostettiin asunnottomuuden riskiryhmiin ja uhkatilanteisiin, kuten häätöjen torjuntaan. Kolmanneksi kohderyhmänä olivat asunnottomuutta kokeneet ihmiset. Tällöin ehkäistiin asunnottomuuden uusiutumista ja lievitetiin asunnottomuuden seurauksia

Keväällä 2019 Suomen hallitus kirjasi ohjelmaansa asunnottomuuden puolittamisen vuoteen 2023 mennessä ja poistamisen vuoteen 2027 mennessä. Nykyisessä hallitusohjelmassa tosin tavoite asunnottomuuden poistamisesta on typistetty pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä.

Ympäristöministeriön helmikuussa 2023 asetti uuden asunnottomuusohjelman, ja kirjasi tavoitteiksi ja tuotoksiksi:

  • Pitkäaikaisasunnottomuus poistuu vuoteen 2027 mennessä.

  • Kohtuuhintaisia ja valtion tukemia asuntoja, myös tarvittavia pieniä tuetun asumisen yksiköitä, on kohdennettu riittävästi pitkäaikaisasunnottomille ohjelmakaupungeissa. Tuettujen asuntojen palvelut vastaavat käyttäjien tarpeisiin.

  • Kaupungeilla ja hyvinvointialueilla on yhteiset toimeenpanosuunnitelmat pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi.

  • Kunta- ja hyvinvointialuetasolla on toiminnassa laaja yhteistyöverkosto pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi ja ehkäisemiseksi.

  • Kaupunkien, hyvinvointialueiden ja valtion välillä on luotu yhteinen toimintamalli, jolla pitkäaikaisasunnottomuuden vastainen työ vakiinnutetaan sellaiselle tasolle, että pitkäaikaisasunnottomuus ei ohjelmakauden jälkeen lähde nousuun.

Kunnallisella tasolla Helsingin kaupunngin tavoite oli poistaa asunnottomuus vuoteen 2025 mennessä.

Suomi on ollut ainoa EU-maa, jossa asunnottomuus on vähentynyt huolimatta siitä, että olemme käyneet läpi talouden taantuman. Ohjelmallinen asunnottomuustyö on lieventänyt ja toiminut vastavoimana talouden taantumalle.

Hallituksen nykyisten toimenpiteiden perusteella tavoitteet ja tulokset eivät tule toteutumaan. Toimeentulotukiin, asumistukiin ja sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset osuvat puhtaasti pienituloisimpien ihmisten mahdollisuuksiin pärjätä. Kun asumiskustannukset nousevat ja tulotaso laskee, vuokrarästit, häädöt ja riskit jäädä asunnottomaksi tulevat lisääntymään. Lisäksi hallitus on ajamassa alas valtion takaamaa asuntotuotantoa. Myös toimeentulotuen Kela-siirron aiheuttamat viivästykset tukien maksatuksissa ovat todennäköisesti osaltaan johtaneet häätöjen lisääntymiseen vuodesta 2017 lähtien.

Eriarvoisuus on yksi asunnottomuuden merkittävimmistä syistä. Uskottavan asunnottomuuspolitiikan ehtona on eriarvoisuuden vähentäminen. Kaupunkien ja kuntien on myös pystyttävä tarjoamaan enemmän erilaisiin tarpeisiin vastaavia tuetun asumisen paikkoja ja asumispalveluyksiköille sopivia tiloja

Oman haasteensa muodostavat palveluiden ulkopuolella olevat siirtolaiset. Oikeudettoman aseman vuoksi useimmat asuttamisen polut eivät heidän kohdallaan ole avoimina. Silti meidän varmistettava, että heidän ihmisarvoisen elämän takaavat perusoikeutensa toteutuvat.

Asunnottomuustietojen kerääminen ja selvityksen lähtökohdat

Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus (Varke) lähetti syksyllä 2025 asunnottomuuskyselyn Manner-Suomen 292 kunnalle. Kyselyssä pyydettiin ilmoittamaan, kuinka paljon kunnassa oli asunnottomia poikkileikkausajankohtana 15.11.2025.

Kyselyn vastausprosentti oli 81.

Kyselyyn vastasi yhteensä 238 kuntaa. Näistä

  • 99 kunnassa oli vastausten mukaan asunnottomia

  • 139 kuntaa ilmoitti, ettei kunnassa ollut asunnottomia

  • 54 kuntaa ei vastannut kyselyyn

Kunnat keräsivät asunnottomuustietoja yhdestä tai useammasta lähteestä, kuten sosiaalipalveluiden rekistereistä, kunnan vuokrataloyhtiöiden asunnonhakijarekistereistä sekä palveluntuottajien asiakasrekistereistä. Osa kunnista hyödynsi tietojen keräämisessä ja tarkistamisessa myös Kelan toimeentulotukirekisteriä ja/tai Digi- ja väestötietoviraston väestötietojärjestelmää (VTJ).

Lähteitä:

Karppinen, Jari: Varmista asumisen turva! Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (AUNE) väliraportti. Ympäristöministeriö 2018.

Rastas, Merja: Maahanmuuttajien asunnottomuus Helsingissä. Ympäristöministeriö 2002.

Varke. Asunnottomat 2025 -selvitys

Suomi teki sen, missä muu maailma ei ole vielä onnistunut – Toni Tiittanen ja 3 500 muuta asunnotonta saivat kodin. YLE uutiset 17.6.2018.

asuntoensin.fi-sivusto

FEANTSA.org-sivusto.