Asunnottomuus

Asunto on ihmisen perusoikeus

Vuoden 2024 lopulla Suomessa oli 3 806 asunnotonta. Asunnottomuutta kokevien ihmisten määrä kasvoi Suomessa reilun kymmenen vuoden laskun jälkeen. Erityisesti katuasunnottomuuden määrä on lisääntynyt rajusti kautta linjan suurimmissa kaupungeissa. Ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa yöpyy 649 ihmistä, 230 henkeä enemmän kuin vuonna 2023.
Tämä selviää ARA:n Asunnottomat 2024 -selvityksestä.

Asunnottomuus on tilanne ja olosuhde, ei kenenkään ihmisen ominaisuus.
Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka perimmäisiä syitä ovat eriarvoisuus, talouden suhdannevaihtelut sekä väestönkasvu ja kaupungistuminen.

Perustuslain mukaan ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.” Lisäksi valtiolla on velvollisuus edistää jokaisen oikeutta asuntoon.

Asuminen on perusoikeus eikä sen puuttumista voida hyväksyä missään olosuhteissa.

Kuka on asunnoton?

Asunnottomuuden määritelmä vaihtelee.

Suomessa asunnottomiksi luetaan:

  • ulkona tai ensisuojissa nukkuvat

  • asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asuvat

  • erilaisissa laitoksissa asuvat

  • vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa

  • tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona majoittuvat

Ulkona, porrashuoneissa ja ensisuojissa yöpyi asunnotonta 649. Asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asui 377 (-37) asunnotonta. Laitosmaisissa yksiköissä yöpyi 357 (-55) asunnotonta. Keskimäärin joka neljäs näihin ryhmiin kuuluva on luokiteltu pitkäaikaisasunnottomaksi.

Tilastoihin on kuitenkin syytä suhtautua vain suuntaa-antavina: asunnottomuudesta, kuten muistakin yhteiskunnan marginaalissa olevista ilmiöistä, on vaikea saada tarkkaa tietoa. Lisäksi tilastolliset kategoriat ovat muuttuvia: tilastoissa tuttavien luona yöpyvä henkilö saattaa joinakin tai jopa useina iltoina jäädä ilman majapaikkaa ja viettää yönsä rappukäytävässä tai kadulla.

Yleiseurooppalainen tilastoluokitus ETHOS light tilastoi asunnottomuutta hieman Suomen luokituksesta poikkeavalla tavalla. Se huomioi epävarmoissa ja epätyydyttävissä asumisoloissa asumisen osana ilmiötä.

Keitä he ovat?

Asunnottomuutta on tilastoitu Suomessa vuodesta 1987 lähtien jolloin Suomessa oli lähes 20 000 asunnotonta. Vuoden 2024 lopulla Suomessa oli 3 806 yksin elävää asunnotonta. Kasvua edellisestä vuodesta oli 377 henkilöä.  Vuoden 2024 lopulla Suomessa oli 1 010 pitkäaikaisasunnotonta. Laskua edelliseltä vuodelta oli 8 henkilöä.
Nuoria, alle 25-vuotiaita asunnottomia oli 555. Laskua oli 25 henkilöä. Asunnottomia naisia oli 827. Kasvua oli 72 henkilöä  Suomessa oli vuoden 2024 lopussa asunnottomia perheitä ja pariskuntia oli 110 (-13), joissa yhteensä 116 lasta (-64)
Maahanmuuttajataustaisia asunnottomia oli 794, 37 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asunnottomana olevia miehiä oli 2 979. Määrä kasvoi 305 henkilöllä vuoteen 2023 verrattuna.

Asunnottomista vuoden 2024 lopulla oli:

  • 827 naista

  • 2 979 miestä

  • 555 nuorta

  • 794 maahanmuuttajaa

  • 110 perhettä ja pariskuntaa, joissa 116 lasta

Asunnottomietsa yli puolet on pääkaupunkiseudulla.

Piilossa tilastoista

Tilastoinnin ulkopuolelle jäävät oikeudettomassa asemassa olevat asunnottomat siirtolaiset, joihin kuuluu palveluiden ulkopuolella olevaa Euroopan liikkuva väestöä ja kolmansista maista tulleita paperittomia.

Vapautuvat vangit eivät myöskään näy ARA:n virallisissa asunnottomuustilastoissa. Vuosittain kolmasosa vangeista vapautuu ilman asuntoa. Määrällisesti puhutaan noin tuhannesta ihmisestä.

Asunnottomiksi määritellään ihmiset, joilla ei ole omaa asuntoa tai voimassa olevaa vuokrasopimusta. ARA:n asunnottomuustilaston mukaan vuonna 2024 Suomessa oli tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona asuvia oli 2 378. Tämä oli 239 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Piiloasunnottomuus on yksi asunnottomuuden muoto, ja siitä on tullut yhteiskunnan uusi ongelma, joka ei näy tilastoissa. Sitä voi olla monentyyppistä: ihminen on ehkä kirjoilla jossain asunnossa, mutta ei esimerkiksi väkivallan uhan vuoksi voida asua siellä.
Ihminen voi olla kirjoilla tuttavan tai sukulaisen luona, mutta käytännössä yöpyy tilapäisesti sohvalla ja on niin sanotusti toisten nurkissa. Se ei ole kenenkään koti tai asunto. Piiloasunnottomuus voi altistaa myös erilaisille hyväksikäytölle. Piiloasunnottomuus on yleisintä naisten, nuorten ja maahan muuttaneiden parissa.

Yksi asunnottomuuden muoto voi olla, että katto on pään päällä, mutta asunto ei ole ihmisarvon mukainen eli siellä ei ole kunnollista lämmitystä eikä sähkön ja veden kaltaisia mukavuuksia.

Missä he ovat?

Suomessa asunnottomuus ei juurikaan näy katukuvassa. Osaltaan tämä johtuu siitä, että yli 60 prosenttia yksinelävistä asunnottomista yöpyy tuttavien luona. Vailla suojaa olevat asunnottomat hakeutuvat tyypillisesti piiloon katseilta esimerkiksi metsiin, rappukäytäviin, avoimiin liiketiloihin tai ensisuojiin. Heitä vuoden 2024 lopulla oli 694 henkilöä., 230 enemmän kuin edellisenä vuona.

Maantieteellisesti asunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle. Asunnottomuutta kokevista yli puolet on pääkaupunkiseudulla. Helsingissä yksineläviä asunnottomia oli 786, mikä on 47 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Espoossa asunnottomuus vähentyi 32:lla 404 henkilöön. Muissa suurissa kaupungeissa asunnottomuus lisääntyi tai pysyi ennallaan. Esimerkiksi Tampereella asunnottomia oli 391 (+117), Turussa 434 (+52) ja Jyväskylässä 144 (+26). Vantaalla puolestaan yksineläviä asunnottomia oli 269. Määrä väheni edelliseltä vuodelta 25 henkilöllä.
Huomioitavaa myös on, että Tampereella asunnottomia oli 391 (+117), Turussa 434 (+52), Jyväskylässä 144 (+26), Lahdessa 103 (+13), Joensuussa 95 (+10) ja Vaasa 82 (+27).

Kun tarkastellaan asunnottomien määrää suhteessa alueen väestön määrään, eniten asunnottomia:
Turussa (2,3 asunnotonta 1 000 asukasta kohti)
Vaasassa (1,7)
Tampereella (1,6)
Suhdelukuun on laskettu sekä yksinelävät että perheissä ja pariskunnissa elävät asunnottomat.

Aiemmin Helsinki oli suurista kaupungeista ainoa, jossa asunnottomuus oli systemaattisesti vähentynyt viime vuosien aikana. Nyt myös Helsingin asunnottomuus kääntyi hieman nousuun.

ARA:n kyselyyn vastasi 238 kuntaa, vastausprosentti oli 81.

  • 87 kunnassa oli vastausten mukaan asunnottomia.

  • 151 kuntaa ilmoitti, että niissä ei ollut asunnottomia.

  • 55 kuntaa ei vastannut kyselyyn.

Asunto ensin!

Pitkäaikaisasunnottomuus väheni Suomessa yli 40 prosentilla vuosina 2008-2019. Vuoden 2024 lopulla heitä oli 1 010 (-8) henkilöä.

Pitkäaikaisasunnottomalla on asumista olennaisesti vaikeuttava sosiaalinen tai terveydellinen ongelma, kuten velka-, päihde- tai mielenterveysongelma, ja jonka asunnottomuus on pitkittynyt tai uhkaa pitkittyä tavanomaisten asumisratkaisujen toimimattomuuden ja sopivien tukipalvelujen puuttumisen vuoksi. Asunnottomuus on pitkäaikaista, kun se on kestänyt vähintään yhden vuoden tai henkilö on ollut toistuvasti asunnottomana viimeisen kolmen vuoden aikana. Pitkäaikaisasunnottomuudessa korostuu avun ja hoidon tarve. Asumisen onnistumiseksi tarvitaan vahvaa ammatillista tukea.

Valtakunnallisten pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien myötä (PAAVO 1 ja 2) asunto ensin -periaate otettiin johtavaksi periaatteeksi asunnottomuuden vähentämisessä ja valtion tuella kuntiin perustettiin uusia asumisyksiköitä.

Mallin mukaan ihmiselle tarjotaan ensin asunto – koti omilla avaimilla ja vuokrasopimuksella. Vasta sen jälkeen voi alkaa asunnottomuuden tuottamien ongelmien hoitaminen ja kuntoutuminen.

Asunto ensin -mallia voidaan soveltaa joko hajasijoitetuissa asunnoissa tai asumisyksikössä. Asunnon saaminen ei ole sidoksissa elämänmuutokseen tai palveluiden vastaanottamiseen.

Vuonna 2007 toimintansa aloittanut Sällikoti oli Suomen ensimmäinen asunto ensin -periaatteella toimiva asumisyksikkö, jossa asukkaille tehtiin henkilökohtaiset vuokrasopimukset ja yksilöidyt palvelusuunnitelmat. Sällikoti on yhä Vva ry:llä toiminnassa, nyt tosin toistaiseksi väistötiloissa Espoon Leppävaarassa.

Kuka vain voi jäädä asunnottomaksi – vai voiko?

Vaikka periaatteessa kuka tahansa voi jäädä asunnottomaksi, asunnottomuuden riski koskettaa hyvin eri tavoin eri ihmisiä. Riski jäädä asunnottomaksi on suurempi pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivillä. Kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista tuottavat asunnottomuutta.

Korkea vuokra voi yksinään johtaa siihen, että joka kuukausi osa vuokrasta jää maksamatta, mikä lopulta johtaa asunnon menettämiseen. Tavallisia tilanteita asunnon menettämiseen ovat sellaiset kriisit kuin avio- tai avoero, työttömäksi jääminen, sairastuminen tai puolison kuolema.

Kriisitilanteessa pienituloisen ihmisen pelivara on pieni, kun säästöjä ei ole ja kaikki rahat menevät jokapäiväiseen elämiseen. Paremmin toimeentulevalla ihmisellä on tyypillisesti säästöjä ja tulojensa puolesta myös enemmän vaihtoehtoja asumisen järjestämisessä.

Maahanmuuttajien asunnottomuutta selittäviä tekijöitä ovat muun muassa koko väestöä heikompi työmarkkina-asema, matalampi tulotaso, sijoittuminen valtaosin vuokra-asuntoihin sekä syrjintä yksityisillä vuokra-asuntomarkkinoilla.

Ennaltaehkäisy tuottaa tulosta?

Asunnottomuus on vähentynyt Suomessa tasaisesti 1980-luvulta lähtien, jolloin Suomessa oli 20 000 asunnotonta. PAAVO-ohjelmat vähensivät pitkäaikaisasunnottomuutta tehokkaasti vuosina 2008-2015.

Viime vuosiin asti asunnottomuustyö keskittyi asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja sen uusiutumisen ehkäisyyn AUNE-ohjelman puitteissa. Ohjelmaa johti ympäristöministeriö ja siinä on mukana laaja joukko järjestöjä ja kuntia. Ohjelman vaikutti asunnottomuuden taustalla oleviin tekijöihin vahvistamalla koko väestön tasolla hyvinvointia ja riittävää asuntotarjontaa. Toiseksi panostettiin asunnottomuuden riskiryhmiin ja uhkatilanteisiin, kuten häätöjen torjuntaan. Kolmanneksi kohderyhmänä olivat asunnottomuutta kokeneet ihmiset. Tällöin ehkäistiin asunnottomuuden uusiutumista ja lievitetiin asunnottomuuden seurauksia

Keväällä 2019 Suomen hallitus kirjasi ohjelmaansa asunnottomuuden puolittamisen vuoteen 2023 mennessä ja poistamisen vuoteen 2027 mennessä. Nykyisessä hallitusohjelmassa tosin tavoite asunnottomuuden poistamisesta on typistetty pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä.

Ympäristöministeriön helmikuussa 2023 asetti uuden asunnottomuusohjelman, ja kirjasi tavoitteiksi ja tuotoksiksi:

  • Pitkäaikaisasunnottomuus poistuu vuoteen 2027 mennessä.

  • Kohtuuhintaisia ja valtion tukemia asuntoja, myös tarvittavia pieniä tuetun asumisen yksiköitä, on kohdennettu riittävästi pitkäaikaisasunnottomille ohjelmakaupungeissa. Tuettujen asuntojen palvelut vastaavat käyttäjien tarpeisiin.

  • Kaupungeilla ja hyvinvointialueilla on yhteiset toimeenpanosuunnitelmat pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi.

  • Kunta- ja hyvinvointialuetasolla on toiminnassa laaja yhteistyöverkosto pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi ja ehkäisemiseksi.

  • Kaupunkien, hyvinvointialueiden ja valtion välillä on luotu yhteinen toimintamalli, jolla pitkäaikaisasunnottomuuden vastainen työ vakiinnutetaan sellaiselle tasolle, että pitkäaikaisasunnottomuus ei ohjelmakauden jälkeen lähde nousuun.

Kunnallisella tasolla Helsingin kaupunki pitää yhä tavoitteestaan poistaa asunnottomuus vuoteen 2025 mennessä.

Suomi on ollut ainoa EU-maa, jossa asunnottomuus on vähentynyt huolimatta siitä, että olemme käyneet läpi talouden taantuman. Ohjelmallinen asunnottomuustyö on lieventänyt ja toiminut vastavoimana talouden taantumalle.

Hallituksen nykyisten toimenpiteiden perusteella tavoitteet ja tulokset eivät tule toteutumaan. Toimeentulotukiin, asumistukiin ja sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset osuvat puhtaasti pienituloisimpien ihmisten mahdollisuuksiin pärjätä. Kun asumiskustannukset nousevat ja tulotaso laskee, vuokrarästit, häädöt ja riskit jäädä asunnottomaksi tulevat lisääntymään. Lisäksi hallitus on ajamassa alas valtion takaamaa ARA-asuntotuotantoa. Myös toimeentulotuen Kela-siirron aiheuttamat viivästykset tukien maksatuksissa ovat todennäköisesti osaltaan johtaneet häätöjen lisääntymiseen vuodesta 2017 lähtien.

Eriarvoisuus on yksi asunnottomuuden merkittävimmistä syistä. Uskottavan asunnottomuuspolitiikan ehtona on eriarvoisuuden vähentäminen. Kaupunkien ja kuntien on myös pystyttävä tarjoamaan enemmän erilaisiin tarpeisiin vastaavia tuetun asumisen paikkoja ja asumispalveluyksiköille sopivia tiloja

Oman haasteensa muodostavat palveluiden ulkopuolella olevat siirtolaiset. Oikeudettoman aseman vuoksi useimmat asuttamisen polut eivät heidän kohdallaan ole avoimina. Silti meidän varmistettava, että heidän ihmisarvoisen elämän takaavat perusoikeutensa toteutuvat.

Lähteitä:

Karppinen, Jari: Varmista asumisen turva! Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelman (AUNE) väliraportti. Ympäristöministeriö 2018.

Rastas, Merja: Maahanmuuttajien asunnottomuus Helsingissä. Ympäristöministeriö 2002.

Asunnottomat 2023 – Selvitys 2/2024, ARA

Suomi teki sen, missä muu maailma ei ole vielä onnistunut – Toni Tiittanen ja 3 500 muuta asunnotonta saivat kodin. YLE uutiset 17.6.2018.

asuntoensin.fi-sivusto

FEANTSA.org-sivusto.