Joulukeräys asunnottomien yökeskuksen aukiolon varmistamiseksi

Järjestöihin kohdistuneet rahoitusleikkaukset ovat osuneet myös Vailla vakinaista asuntoa ry:n toimintaan. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA ilmoitti tänään ensi vuodelle ehdotuksen, jonka mukaan esimerkiksi matalan kynnyksen palveluistamme leikataan 25 800 euroa ja järjestötyöstämme 9 730 euroa.

Järjestämme rahankeräystempauksen, jotta saisimme pidettyä Vva ry:n yökeskus Kalkkers auki asunnottomana oleville kävijoillemme joulun pyhinä sekä varmistaisimme toimintamme koko tulevalle talvikaudelle.
Jos emme saa ennen joulua tarvittavaa summaa kerättyä, lahjoitetut varat käytetään joka tapauksessa rahankeräysluvan mukaisesti asunnottomuutta kokevien hyväksi Vailla vakinaista asuntoa ry:llä.

Yökeskus Kalkkers toimii matalan kynnyksen kriisipisteenä kaikille asunnottomille, joilla ei ole mitään muuta paikkaa viettää yönsä.
Kalkkersissa asunnottomana olevat ihmiset voivat levähtää turvallisesti sekä saada ensiapua, syötävää ja lahjoitusvaatteita. Sisälle lämpimään pääsee päihtyneenäkin eikä kuntalaisuus (eli ei tarvitse olla Helsingissä kirjoilla) ei ole este sisäänpääsylle.

Voit lahjoittaa eri keinoin:
🎅🏻 MobilePaylla numeroon: 50144
🎅🏻 Vva ry:n lahjoitustili: FI95 8000 1770 5353 01, DABAFIHH. Viitteeksi "JOULUA"
🎅🏻 Tekstiviestillä alla olevista haluamasi summa:
(1, 5, 10, 20, 30 tai 40 euroa) ja "JOULUA"
(esim. 10E JOULUA) numeroon 16588.
🎅🏻 ”Kadulta kotiin” -lahjoitusnumerot: 0600-96588 (10 €), 0600-96589 (20 €) ja 0600-95900 (30 €) puhelu + pvm/mpm.

Kiitos, että välitätte 💖

Vva ry on asunnottomien itsensä vuonna 1986 perustama uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti riippumaton, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö.

#joulukeräys #asunnottomuus #yökeskus #kalkkers #oikeuskotiin

Edellinen
Edellinen

HÄÄDÖT LISÄÄNTYNEET JO KOLMATTA VUOTTA 

Seuraava
Seuraava

Asunnottomuusuhka koskettaa jo lapsiperheitä ja työssäkäyviä ihmisiä