Sosiaalipornoa, viihdettä vai videonauhaa

Todellisuutta ja mielikuvia tuotetaan sanoin ja kuvin. Toimittajien ja sisällöntuottajien pitäisi miettiä, millaista eettistä vastuuta heillä on, kun asunnottomat, päihteitä käyttävät tai rikostaustaiset henkilöt kuvataan mediassa. 

Esimerkiksi asunnottomuus on kodin puutetta materiaalisessa mielessä, mutta se on myös oikeuksien toteutumattomuutta. Hyvä journalismi voi syventää ymmärrystä asunnottomuudesta ja sitä ylläpitävistä tekijöistä ja rakenteista, ja muistuttaa asunnottomuutta kokevien ihmisten ihmisarvosta.

Meidän asunnottomuustoimijoiden lähtökohtana on, että asunnottomuus on ihmisoikeuskysymys. Ihmisoikeuksia vahvistavassa asunnottomuusuutisoinnissa tuodaan näkyviin se, että asunnottomuus ei ole kenenkään ihmisen ominaisuus vaan olosuhde.

Yksittäisten asunnottomuutta kokevien, päihteitä käyttävien tai rikostaustaisten henkilöiden tarinat toki kiinnostavat ihmisiä. Etsimme yksilötarinoista samastumispintaa, inhimillisten tarpeiden, halujen, kokemusten tai haaveiden tunnistamista. Olemme myös uteliaita tirkistelemään toisten elämää; kauhistelemaan, paheksumaan tai säälimään muita keskiluokkaisen normistomme kautta, mutta yksittäisten ihmisten tarinoiden kautta esimerkiksi asunnottomuus näyttäytyy usein henkilökohtaisten valintojen lopputulemana, jota värittävät päihde- ja mielenterveyssairaudet.

Kuitenkin tyypillisimpiä syitä asunnon menettämiseen ovat sellaiset elämää kohtaavat kriisit kuten avio- tai avoero, työttömäksi jääminen, sairastuminen tai puolison kuolema. Kun yksilön tarinat kehystetään asunnottomuutta tuottavilla yhteiskunnallisilla rakenteilla kuten eriarvoisuudella, korkeilla asumiskustannuksilla, työmarkkinoiden vinoutumilla tai palvelujärjestelmien pirstaleisuudella, ollaan lähempänä totuutta. Näin saadaan esille päättäjien rooli ja vastuu esimerkiksi asunnottomuusriskien vähentämisessä.

On hyvä tiedostaa, että stereotyyppeihin nojaavat jutut myös lisäävät ennakkoluuloja, negatiivista, jopa vihamielistä suhtautumista ja välinpitämättömyyttä marginaalissa olevia ihmisiä kohtaan.

Miksi päihdesairas pitkäaikaisasunnoton koetaan jotenkin oikeutetummaksi kohteeksi sosiaalipornomaiseen journalismiin kuin joku muu? Kuinka olennaista on huumeiden käytön, sekavuuden, ärinän, rähinän, hajujen tai likaisuuden kuvaus jutun kannalta? Eivätkö yhteiskunnan marginaaliin sysäämät ihmiset ole jo saaneet osansa ihmisten paheksunnasta, kauhistelusta ja halveksunnasta, kun he ovat asunnottomina pakosta joutuneet elämään elämäänsä julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa: asemilla, ratikoissa, rappukäytävissä, puistoissa, toreilla ja turuilla?

Kriisiytyneessä elämäntilanteessa oleva ihminen on myös jonkun lapsi, vanhempi, veli, sisko, puoliso. Jutut usein vaikuttavat heihinkin stigman tai trauman muodossa.

Meidän, jotka emme ole päihdesairaita pitkäaikaisasunnottomia, pitäisi pystyä arvioimaan, onko kuvattavan ja jututettavan ihmisen ihmisarvon mukaista kuvata ja julkaista kaikki sellaisenaan kuin ne näyttäytyvät ja kuuluvat. Meidän mielestämme ei. Eikä erityisesti silloin, jos kyseessä ovat nuoret marginaalissa elävät ihmiset. Jutut ja klipit jäävät elämään digitaalisesti, vaikka asunnottomuus tai päihteidenkäyttö olisi jo taakse jäänyttä elämää. Työn, opiskelupaikan, asunnon tai kumppanin saanti voi vaikeutua, kun menneisyys pompsahtaa esille vaikkapa meeminä vuosien jälkeen.

Marginaalissa elävien ihmisten kanssa työskentelevillä ei saisi olla oikeutta toimia holhoavina portinvartijoina, kun toimittajat haluavat jututtaa esimerkiksi asunnottomuutta kokevia ihmisiä.
Me emme myöskään ole ”antamassa ääntä” kenellekään haavoittuvassa yhteiskunnallisessa asemassa olevalle ihmiselle, koska melkein kaikilla meillä on ääni jo syntyessämme, mutta se mikä monelta puuttuu, on yhteiskunnallisen aseman kautta tarjoutuva tila saada se ääni tulla kuulluksi.

On myös hyvä muistaa, etteivät kaikki marginaalissa olevat ole altavastaajia. Mediahuomio voi antaa joillekin, jotka toimivat edelleen esimerkiksi rikollisessa maailmassa laajan foorumin ajaa omaa agendaansa yrittäen vahvistaa valta-asemaa.

”Parhaimmillaan media voi tuoda erilaisia ihmisiä lähemmäksi toisiaan.”

Kun media lähestyy marginaaliin sysättyjen ihmisten kanssa työskenteleviä tahoja löytääkseen haastateltavia, meidän toimijoiden tehtävänä on selvittää, että lähtökohdat jutun teolle ovat eettiset.

·         Varmistamme, että haastateltava on sellaisessa tilassa ja kunnossa, että hän kykenee tiedostamaan, mihin antaa suostumuksensa.

·         Selvitämme, että pitääkö hänen esiintyä jutussa nimellään ja kuvissa tunnistettavana vai saako hän pysyä nimettömänä.
Median olisi syytä oikeasti pohtia, vähentääkö se jutun ja tarinan arvoa, jos haastateltava ei ole suoraan tunnistettavissa. Media itse opettaa ja totuttaa lukijoitaan, katsojiaan ja kuulijoitaan siihen, miten asiat esitetään.

·         Kerromme toimittajalle, että jotkut kysymykset saattavat olla stressaavia ja traumatisoivia. Haastateltavalle voi usein jäädä auki revitty olo.

·         Muistutamme, että toimittajat käyttäisivät asunnottomuutta kokevista ihmisistä kunnioittavaa kieltä ja oikeita termejä. Juttuihin ei kannata hakea katu-uskottavuutta ”raffilla” sanastolla.

·         Muistutamme haastateltavaa, ettei hänen tarvitse vastata toimittajan kaikkiin kysymyksiin. Hänellä on oikeus kieltäytyä vastaamasta.

·         Muistutamme, ettei toimittajalle tarvitse avata koko elämäänsä. Toimittaja haastattelee ihmisiä työkseen, osaa esittää niin sanottuja oikeita kysymysiä ja kuunnella. Hän ei ole terapeutti, vertainen eikä uskottu ystävä.

·         Muistutamme aina, että haastateltavalla on oikeus tarkastaa juttu ja pyytää siihen asiakorjauksia ennen julkaisua. Haastateltu saa siihen halutessaan meiltä apua. Tarvittaessa hänellä on myös mahdollisuus jutun julkaisun jälkeen purkaa tuntemuksistaan ja lähettää palautetta toimittajalle.

Kun journalismi läpivalaisee asunnottomuutta, päihde- ja riippuvuussairauksia tai psyykkistä oirehdintaa tuottavia tekijöitä yhteiskunnassa, se voi olla vaikuttavaa ja ratkaisukeskeistä. Parhaimmassa tapauksessa se lisää poliittista painetta ja tahtoa luoda pysyviä ratkaisuja ongelmien ehkäisemiseksi ja poistamiseksi, mutta ennen kaikkea se auttaa marginaalissa eläviä ihmisiä pitämään kiinni oikeuksistaan ja arvokkuudestaan.

Sosiaalialalla vaikuttavat ammattilaiset voivat puolestaan kysyä itseltään, millaista kieltä he käyttävät esimerkiksi asunnottomuutta kokevien tai rikostaustaisten ihmisten kanssa kommunikoidessaan. Sanat voivat nimittäin olla huomaamatta vallankäytön välineinä. Ammattikunnan sisällä käytettävät sanat, termit ja ilmaisut eivät välttämättä avaudu kaikille eivätkä ihmiset usein kehtaa sanoa, etteivät he ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa. Sanoilla voidaan siis vieraannuttaa, mutta myös etäännyttää asioita ja ongelmia. Kun keksimme kierteleviä ja kaartelevia ilmaisuja vaikkapa vaikeissa elämäntilanteissa olevista ihmisistä, heidän tilanteistaan, tarpeistaan ja ratkaisuista, saatamme tehdä karhunpalveluksen itse asialle eikä ongelman ydin avaudu kenellekään muulle kuin pienelle ammatilliselle sisäpiirille.

Muistan, kun vuonna 2019 aloitin Vva ry:llä viestinnän asiantuntijana, ja parin viikon jälkeen avasin toimistomme oven eräälle naiselle. Hän näki minut ensimmäistä kertaa ja alkoi pää hieman kumarassa selittää:
”Moi! Mä olen ”Lissu”. Tulin hakeen vähän vaatetta. Mä oon asunnoton… eiku miten meitä nykyään pitää sanoa silleen hienommin?”
Se pysäytti.

Erja Morottaja
Kirjoittaja on Vailla vakinaista asuntoa ry:n viestintäpäällikkö, joka osallistui 25.3.2025 Supernovat-toiminnan järjestämään seminaariin Marginalisooidut mediassa.

Pyysin tekoäly ChatGPT:ä luomaan tähän kuvitukseksi kuvia asunnottomuutta kokevista ihmisistä Suomessa. Tämä on hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää on, että me ihmiset oikeasti kohtaamme, näemme ja kuulemme toisia ihmisiä ja kerromme heidän todellisuudestaan. Stereotypiat ja stigmat elävät vahvasti niin ihmisten mielikuvissa kuin median tuottamassa sisällössä, mikä näkyy tässä tekoälyn tuottamassa kuvastossa.

“Tässä on kuvia, jotka esittävät asunnottomuutta Suomessa eri näkökulmista, kuten talvisissa olosuhteissa Helsingissä, tilapäissuojissa ja ruoka-avussa.” - Chat GPT