Asumisen haasteet neurokirjolla
Vailla vakinaista asuntoa ry:n NOAT – neuropsykiatrisen osaamisen vahvistaminen asunnottomuustyössä -hanke selvitti keväällä 2024 asunnottomuutta kokeneiden ihmisten neuroepätyypillisyyttä, heihin kohdistuvia ennakkoluuloja sekä asunnottomuustyön ammattilaisten valmiuksia kohdata ja ohjata neuroepätyypillisiä asiakkaitaan.
NOAT-hankkeen selvitystyössä kävi ilmi, että lähes 40 prosenttia asunnottomuustaustaisista vastanneista oli saanut neurokirjon diagnoosin, adhd:n ollessa ylivoimaisesti yleisin diagnoosi. Heistä, joilla ei diagnoosia ollut, yli 80 prosenttia epäili itsellään neuroepätyypillisyyttä. Lähes kaikki selvitystyöhön osallistuneet asunnottomuustyön ammattilaiset tunnistivat palveluissaan asioivan neuroepätyypillisiä henkilöitä.
Itsenäinen asuminen vaatii ihmiseltä aktiivista toimijuutta ja valmiuksia asioistaan huolehtimiseen. Neurokirjon piirteet voivat luoda asumiseen monenlaisia haasteita, ja ne ovat asunnottomuuspalveluita käyttävillä henkilöillä yleisiä. Riski asunnottomaksi jäämiseen kasvaa erityisesti silloin, jos vaikeudet jäävät tunnistamatta ja tarvittava tuki saamatta.
Toiminnanohjauksen ja ajanhallinnan haasteet vaikeuttavat asioiden aikaansaamista. Laskujen ja vuokran maksaminen saattaa viivästyä. Tarkkaavuusongelmat voivat johtaa vaikeuksiin asioista, tavaroista ja siisteydestä huolehtimisessa. Ajanvarausten tekeminen tai sovituille ajoille saapuminen voi olla vaikeaa. Myös impulsiivisuus voi hankaloittaa asumisen onnistumista. Lisäksi neuroepätyypillisyyteen liittyy korostunut alttius päihdesairauksien ja mielenterveysongelmien kehittymiseen, ja näillä tekijöillä on huomattavia vaikutuksia asumisen onnistumiseen.
Noin 60 prosenttia selvitykseemme vastanneista asunnottomuustaustaisista on kokenut väärinymmärrystä neurokirjon piirteidensä vuoksi.
Asunnottomuus olosuhteena aiheuttaa ennakkoluuloja. Usein viranomaiset ja palveluntuottajat uskovat asunnottomien henkilöiden haasteiden johtuvan omista valinnoista tai päihteiden käytöstä, vaikka siitä ei olisikaan kyse. Muun muassa tarkkaavuuden haasteet tai motorinen levottomuus voidaan tulkita päihtymyksestä johtuvaksi ja aistiherkkyyden vuoksi tietynlaisten vaatteiden käyttäminen merkiksi rikollisesta elämäntavasta.
Selvitystyömme perusteella asunnottomuutta kokeneet neurokirjon henkilöt eivät läheskään aina saa asianmukaista kohtelua, diagnosointiprosessiin tai kuntoutukseen pääsystä puhumattakaan. Neuropsykiatrisiin tutkimuksiin pääseminen on ruuhkautuneissa palveluissa ylipäätään hankalaa.
Tutkimuksiin pääsyä vaikeuttaa entisestään se, jos neurokirjon piirteiden oletetaan automaattisesti liittyvän päihteidenkäyttöön tai mielenterveysongelmiin. Diagnoosiprosessit ovat pitkiä ja vaativat sitoutumista ja omatoimisuutta. Esimerkiksi riippuvuussairauksista kärsiville tai asunnottomille henkilöille prosessin läpivieminen ilman tukea on usein mahdotonta.
Asianmukainen diagnoosi voi auttaa ihmisiä ymmärtämään itseään, ja sen saaminen voi jo siitä syystä olla arvokasta. Diagnoosi ei kuitenkaan aina johda tukitoimiin.
Tukea on tarjolla lapsille ja nuorille, mutta haastavassa elämäntilanteessa olevien aikuisten tukitoimet ja tarvittavan lääkityksen saaminen on vaikeaa. Esimerkiksi adhd-lääkkeitä ei monesti määrätä päihteitä käyttäville henkilöille, vaikka tutkimusten mukaan asianmukainen lääkitys vähentää päihdehäiriön riskiä, ei lisää sitä.
Asunnottomuuden ja päihdesairauksien stigma sekä tiedonpuute hankaloittaa neuroepätyypillisen henkilön avun saantia. Asunnottomuustyön ammattilaiset eivät aina tiedä, minne he voivat ohjata asiakkaitaan saamaan apua neurokirjon haasteisiinsa.
Neurokirjon piirteiden tunnistamattomuus johtaa usein myös asunnottomuuden pitkittymiseen ja uusiutumiseen. Mikäli neuroepätyypillisyyden mukanaan tuomia haasteita ei oteta vakavasti palvelujärjestelmässä, eikä tarvittavia palveluita haastavissa elämäntilanteissa eläville aikuisille ole, tulee se hyvin kalliiksi niin inhimillisesti kuin yhteiskunnallisestikin.
Kirjoittajat: Katja Kivipuro, asiantuntija ja neuropsykiatrinen valmentaja & Verna Nykänen, hanketyöntekijä, Vailla vakinaista asuntoa ry:n NOAT-hankkeesta.
Teksti on julkaistu myös ADHD-liiton sivulla
Kuva: Pixabay
