Kokemuksen ääntä Euroopan parlamentissa

Vailla vakinaista asuntoa ry on tehnyt vuosia FEANTSA:n kanssa yhteistyötä vähentääkseen asunnottomuutta paitsi Suomessa myös koko Euroopan alueella.  Euroopan parlamentin italialainen jäsen Alessanrda Morretti ja Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö FEANTSA järjestivät yhteistyössä Euroopan parlamentissa paneelin, jonka aiheena oli naisten kokeman asunnottomuuden erityispiirteet. 

Suomessa on tehty useiden vuosien ajan esimerkillistä työtä eri marginaaliryhmien asunnottomuuden aikaisten kokemusten ja tarpeiden selvittämiseksi.  
Vva ry on ollut vuosina 2018-2020 toteutuneessa NEA-hankkeessa tuottamassa juuri naisten asunnottomuuskokemusten erityispiirteiden kartoittamista sekä niiden näkyväksi tekemistä usean muun organisaation kanssa.  

Olemme työparini Jenni Erosen kanssa myös olleet vuoden 2021 alusta lähtien ainoina kokemustaustan omaavina THL:n koordinoimassa asiantuntijaryhmässä ja tuoneet esille, kuinka nykyinen turvakotijärjestelmä ei huomioi päihderiippuvaisia ja päihtyneitä naisia. Pitkäjänteinen työ on poikinut tulosta ja Tampereella pilotoidaan viisivuotisessa hankkeessa turvakotipalveluita päihteitä aktiivisesti käyttäville ja päihtyneille naisille.  

Marraskuun alussa sain kunnian osallistua Euroopan parlamentissa järjestettyyn paneelikeskusteluun naisten asunnottomuuden erityisasiantuntijana sekä pitää oman puheenvuoron paikalla olleille parlamentin edustajille ja muille asiantuntijoille. Puheenvuorot striimattiin myös eri puolille Eurooppaa.

Kävimme keskustelua siitä, kuinka suojattomassa tilassa muun muassa väkivallan erilaisilta muodoilta naiset sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat.  Oman puheenvuoroni loppupuolella esitin pyynnön, että mikäli haluamme muuttaa Euroopan alueella asunnottomuustilannetta, meidän tulisi toimia, ajatella sekä nähdä asioita uudella tavalla, ottaa ihmisläheisempi tulokulma, jossa jokaisen yksilöllisiin tarpeisiin saataisiin parhaiten vastattua. 

Olen äärimmäisen etuoikeutettu, että sain kutsun ja pääsin osallistumaan tähän Euroopan parlamentin tilaisuuteen. Siitä mitä lämpimimmät kiitokseni jokaiselle taholle, joka sen on tehnyt mahdolliseksi. 

Teksti: Tii Judén
Kirjoittaja toimii kokemusmentorina Vva ry:n Kokema - Kokemusasiantuntijat kouluttajina ja mentoreina -tiimissä 


Tii Judén on Vva ry:n edustajana kokemusasiantuntijoista muodostuvassa asiantuntijatyöryhmässä, joka varmistaa kokemukseen pohjautuvan asiantuntijuuden kuulemisen ja hyödyntämisen EU-tasolla. Asiantuntijatyöryhmä työskentelee osana EPOCHia (The European Platform on Combatting Homelessness), jonka tavoitteena on vahvistaa Euroopan jäsenmaiden yhteistyötä asunnottomuuden poistamisessa. Ryhmän tarkoituksena on muodostaa Europan laajuista yhteistä näkemystä asunnottomuusilmiöstä ja tuoda yhteen eri tahoja päättäjistä asunnottomuustoimijoihin, kokemusasiantuntijoihin ja rahoittajiin konkreettisten tekojen kehittämiseksi, ja muistuttaa asunnottomuudesta poliittisessa päätöksenteossa. 

Marraskuun 5. päivä Vva ry:n Kokema-tiimin Tii Judén osallistui Brysselissä, Euroopan parlamentissa järjestettyyn paneelikeskusteluun Women´s Homelessness in focus a call from gendered policies in the EU, jonka järjestivät parlamentin italialaisjäsen Alessanrda Morretti ja Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö FEANTSA.  

Edellinen
Edellinen

Asunnottomuusuhka koskettaa jo lapsiperheitä ja työssäkäyviä ihmisiä

Seuraava
Seuraava

Yökeskus Kalkkers tarjoaa taas suojaa ja lämpöä asunnottomuutta kokeville