Vva ry:n hallitus vuodeksi 2021

Vailla vakinaista asuntoa ry:n sääntömääräisessä vuosikokouksessa valittiin järjestölle uusi hallitus vuodelle 2021.Puheenjohtajana jatkaa Reijo PipinenJäseniksi valittiin:Elina PajulaMinna WahlmannMarkus HimanenJonna KöpiläAnna VicleinMika VälipirttiKari JunnikkalaEsa-UusikerttulaKirsti KangasHallitus hoitaa yhdistyksen asioita. Hallituksen jäsenten toimikausi on syyskokousta seuraava kalenterivuosi. Hallitus kokoontuu puheenjohtajansa tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajansa kutsusta, kun he pitävät sitä tarpeellisena tai kun vähintään kolme hallituksenjäsentä sitä vaatii.Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä kuka tahansa. Kannattajajäseneksi voivat liittyä oikeustoimikelpoiset yhteisöt, jotka haluavat tukea yhdistyksen toimintaa.Yhdistyksen hallitus hyväksyy kaikki jäsenet. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti yhdistyksen kokouksessa. Varsinaisilta jäseniltä ja kannattajajäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous erikseen kummallekin jäsenryhmälle.

Edellinen
Edellinen

Uusi Asukki-lehti on ilmestynyt

Seuraava
Seuraava

Uusi julkaisu kertoo naisten asunnottomuuden erityispiirteistä