Vain yhdessä päästään asunnottomuudenpoistotavoitteisiin

Vailla vakinaista asuntoa ry on Junailijankujan asumisyhteisön toiminnan loppumisen jälkeen uudessa strategisessa muutostilanteessa. Laajentaako Vva ry palveluntuottamista vai keskittyykö se edunvalvontaan? Veikkauksen rahoitusmalli on isossa muutoksessa ja pelkona on, että järjestöjen rahoitus murenee entisestään. Asunto ensin -mallin kansallinen rahoitus sekä kansainvälinen kiinnostus on lisännyt palveluntuottajien intressejä laajentaa toimintaansa ja vaikuttaa asunnottomien tilanteeseen palveluntuottamisen näkökulmasta.Vva ry tuotti edullisinta ja tuloksellista asumisen tukipalvelua Junailijankujan asumisyksikössä 67 asukkaalle ja edelleen tuottaa Suomen ensimmäistä Asunto ensin -mallin pilotista syntynyttä asumispalvelua Sällikodissa 28 asukkaalle. Helsingin Diakonissalaitos on ilmoittanut ottavansa Sällikodin kiinteistön tilat itselleen vuoden 2023 loppuun mennessä.Vva ry on toiminut ja pilotoinut monta nykyistä asunnottomien käytössä olevaa mallia ja palvelua, jonka muut toimijat ovat omaksuneet omaksi toimintatavakseen. Kaikki Vva ry:n toiminnat ovat kehittyneet asunnottomien ihmisten ideoista ja tarpeista.Asunnottomuutta kokevat itse perustivat parin sosiaalityöntekijän avustuksella Vailla vakinaista asuntoa ry:n Lauttasaaren tukikodissa 16.12.1986. Viralliseksi yhdistykseksi se rekisteröitiin vuonna 1988. Vva ry siis jo syntyi työparimallilla, ja se on ollut yli 35 vuotta vallitseva tapa tehdä ja toimia järjestön kaikissa toiminnoissa.Vva ry:n ensimmäisen toiminnanjohtajan Juhani Roihan alkuperäinen idea pysyvästä vuokrasuhteeseen perustuvasta asumisesta Sällikodissa, jossa ”Joi mies vettä tai viinaa - asunto pitää olla” toteutui vuonna 2007 Suomen ensimmäisen Asunto ensin -yksikön muodossa Sällikotina. Sen toiminta pilotoitiin Raha-automaattiyhdistyksen viisivuotisen avustuksen turvin.Ensimmäistä neulanvaihtopistettä kokeiltiin Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan keskus Vepan tiloissa Vaasankadulla 90-luvulla. Vuosiin ei Vva ry:n omimpaan toimintaan ole kuuluneet käyttövälinejako ja terveystyö, vaan Vepaan jalkautuu yhteistyömerkeissä niiden asiantuntijatoimijoita Pro-tuki-pisteestä Katuklinikkaan.Kun yökahvila Kalkkers avattiin vuonna 1998 Suvilahteen, yön aikana kahvilassa kävi yli sata kadulla oleskelevaa henkilöä. Kukaan ei tiennyt näiden ihmisten olemassaolosta ennen sitä. Juhani Roiha ideoi myös ensimmäisen liikkuvan yökahvilan, Yökiitäjä Lepakon, koska Kiasman edessä olleelle Villa Valo -mökille etsiytyi apua hakemaan ihmisiä, joita ei oltu tavoitettu edes yökahvilassa. Palveluiden oli mentävä vieläkin lähemmäs asunnottomien elämänpiiriä.Vva ry:n aloitteesta syntyneen nuorten asunnottomien Nuoli-kumppanuushankkeen ansiosta asunnottomilla nuorilla on nyt 24/7 auki oleva turvallinen paikka, josta saa apua ja tukea tilastaan ja kotikunnastaan riippumatta. Vva ry:n työntekijän ideasta alkoi vuonna 2019 päihde- ja rikostaustaisille suunnattu KEIJO-kokemusasiantuntijakoulutus Laurea-ammattikorkeakoulussa.Asunnottoman yksineläjän lehti Asukki toimitettiin ensimmäisen kerran Asunnottomien vuonna 1987 ja se oli ensimmäinen kadulla myytävä asunnottomien lehti. Vva ry vastasi ensimmäisen asunnottomuustyön kokemusasiantuntijan palkkaamisesta Oma ovi -hankkeeseen ja sittemmin Omat avaimet -hankkeeseen. Vva ry piti ensimmäisen Asunnottomien yön tapahtumansa vuonna 1998, jolloin osoitettiin mieltä toimeentuloryhmän kanssa laittamalla pystyyn hökkelikylä eduskuntatalon portaille. Vva ry on ollut myös eurooppalaisen asunnottomuusjärjestöjen kattojärjestön FEANTSA:n jäsen vuodesta 1998.Suomessa pahin asunnottomuustilanne on edelleen Helsingissä. Helsingin kaupungin strategiassa asunnottomuus on päätetty poistaa vuoteen 2025 mennessä. Jotta tähän päästään, tarvitaan kaikkien toimijoiden työpanos sekä uusia innovatiivisia avauksia. Kilpailu rahoituksista tulee kiristymään ja tietoja toimijoiden välillä ei välttämättä vaihdeta enää niin avoimesti. Suomen Asunto ensin -malli, laskevat asunnottomuusluvut ja yhteinen verkostotyö ovat olleet kansainvälisen kiinnostuksen kohteena jo pitkään. Vva ry:llä uusia innovaatioita syntyy yhä runsaasti. Ne odottavat toteutustaan ja perustuvat asunnottomuutta kokevien ja kokeneiden ihmisten tarpeisiin ja ideoihin. Vva ry:n missiona on varmistaa, etteivät asunnottomat joudu rahoituskilpailun pelinappuloiksi.  Kaiken kamppailun asunnottomuuden poistamiseksi pitää tapahtua yhdessä asunnottomuutta kokevien sekä asunnottomuustoimijoiden kanssa laadukkaasti ja taloudellisesti. Vai sillä tavalla päästään asetettuihin tavoitteisiin.Sanna TiivolaKirjoittaja on Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja. Teksti on julkaistu Vailla vakinaista asuntoa ry:n vuoden 2021 vuosikertomuksessa ja Asukki-lehdessä.Vailla vakinaista asuntoa ry (Vva ry) on asunnottomien itsensä vuonna 1986 perustama puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka toimii asunnottomien edunvalvojana ja edistää asunnottomuutta vähentävää politiikkaa.  

Edellinen
Edellinen

Järjestöjen asumisneuvonta kohtaa palvelupolkujen väliinputoajat

Seuraava
Seuraava

Uusin Asukki-lehti ja Vuosikerta 2022 -liite ovat ilmestyneet. Nouda omasi Vepasta!