Vailla vakinaista asuntoa ry:n joulun varainhankintakampanja Mun toiveeni on herättää ihmiset ajattelemaan, mitä he tänä jouluna toivoisivat

Vailla vakinaista asuntoa ry:n joulukalenterista avataan tänään ensimmäinen luukku, ja toiminnanjohtaja Sanna Tiivola avaa myös joulun varainhankintakampanjamme Mun toiveeni on. Kampanjalla haluamme haastaa ihmisiä miettimään, mitä he toivoisivat tänä jouluna.
 
Elämme poikkeuksellista aikaa ja koronakriisi on koetellut kovalla kädellä muun muassa asunnottomuutta kokevia, jotka ovat joutuneet selviytymään kaduilla ilman kunnollista suojaa, ruokaa ja peseytymismahdollisuuksia, kun paikkoja taas suljetaan kokonaan ja toisissa kävijämääriä rajataan.
Moni ihminen on myös joutunut tai joutumassa asunnottomuusuhan alle, kun työpaikka tai oma yritys ovat menneet alta.
 
Vailla vakinaista asuntoa ry piti matalan kynnyksen palvelunsa auki asunnottomille koko viime kevään, kun koronaviruskriisi alkoi. Ja päiväkeskus Vepa, yökeskus Kalkkers, asumisneuvonta, maahanmuuttotyön asiantuntija, Yökiitäjä ja Liikkuva tuki jatkavat työtään ja ihmisten kohtaamista myös nyt koronatilanteen uudessa leviämisvaiheessa.
Katujen kulkijat ovat väsyneitä ja epävarmuus rassaa. Ruoanjakopaikkoja on myös sulkeutumassa, joten nälkä alkaa taas vaivata.
 
Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattoman Vva ry:n toiminta on suoraa ja konkreettista auttamista ja kohtaamista.
Vepassa ja Kalkkersissa ihmisille tarjotaan syömistä ja juomista sekä peseytymismahdollisuus ja lahjoitusvaatteita. Yökiitäjä partioi pääkaupunkiseudun öisillä kaduilla tarkoituksenaan tavoittaa ulkona majailevat palvelujen ulkopuolella olevat asunnottomat, ehkäistä henkeä ja terveyttä uhkaavien vammojen syntyä ja tukea heitä palveluiden piiriin pääsyssä. Asumisneuvoja ja maahanmuuttotyön asiantuntija puolestaan auttavat ja neuvovat asunnottomia ja asunnottomuusuhan alla olevia heille sopivimman asumisratkaisun saamisessa.
 
Apua tarvitaan. Rahalahjoituksesi avulla pystymme vastaamaan kävijöidemme erilaisiin tarpeisiin.
 
Voit tukea Vailla vakinaista asuntoa ry:n asunnottomuustyötä eri tavoin:
?? Vva ry:n lahjoitustili: FI95 8000 1770 5353 01, DABAFIHH
Viitteeksi "JOULU"
?? Tekstiviestillä alla olevista haluamasi summa:
(1, 5, 10, 20, 30 tai 40 euroa) ja "JOULU"
(esim. 10 JOULU) numeroon 16588.
?? MobilePaylla numeroon: 50144
 
Lahjoitusvarat käytetään Vva ry:n asunnottomuustyöhön.
Keräysluvan nro RA/ 2019/ 95
Poliisihallituksen myöntämä keräyslupamme on voimassa 1.4.2019-31.3.2021 ajalla koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
[video width="1920" height="1080" mp4="https://vvary.fi/wp-content/uploads/2020/11/Lahjoita-tekstiviestillä-allaolevista-haluamasi-summa-1-5-10-20-30-tai-40-euroa-ja-JOULU-esim.-10-JOULU-numeroon-16588.1.mp4"][/video]
Edellinen
Edellinen

Uusi julkaisu kertoo naisten asunnottomuuden erityispiirteistä 

Seuraava
Seuraava

Vva ry:n toimet ja määräykset koronavirustilanteessa