ASUNNOTTOMUUSTOIMIJOIDEN SUOSITUKSIA KORONAVIRUSTILANTEESSA

Vailla vakinaista asuntoa ry vetoaa päättäjiin toimenpiteiden lisäämisestäEurooppalainen asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö FEANTSA on koostanut asunnottomien kanssa työskentelevien huolia, kokemuksia ja suosituksia koronavirusaikaisista palveluista. Vailla vakinaista asuntoa ry vetoaa päättäjiin, että nämä otettaisiin mahdollisimman pian käytäntöön myös Suomessa. Tilanne kadun kulkijoiden parissa huolestuttaa. Aikaa ei ole tuhlattavissa.Vailla vakinaista asuntoa ry:n pitämä yökeskus Kalkkers Helsingin Sörnäisissä on ollut nyt koronavirustilanteessakin täynnä joka yö. Pandemia aiheuttaa huolta kävijöiden parissa. Pienessä, alle 15 neliön tilassa olevien ihmisten määrää on täytynyt jo rajoittaa, jotta voitaisiin turvata niin kävijöiden kuin työntekijöiden turvallisuus. Pelko, epävarmuus ja tilan ahtaus aiheuttaa jo tilanteita, joissa kävijöillä alkavat hermot kiristyä, jos esimerkiksi joku kanssakumppaneista vaikkapa yskäisee.Korkean riskin ryhmään kuuluvien ihmisten tartuntoja on hankala rajoittaa, mikä tarkoittaa, että asunnottomuutta kokevien suojeleminen on tärkeä osa laajempaa terveyskriisin hallintaa.Monet koko väestölle suunnatuista toimenpiteistä – eristäytyminen, korostunut hygienia, kotona pysyttely, sosiaalisen etäisyyden ottaminen – eivät ole realistisia asunnottomuutta kokeville ihmisille.  Jos tähän epäkohtaan ei puututa kiireellisesti, he sekä muut yhteiskuntiemme haavoittuvat jäsenet jäävät yleisten pandemiatoimenpiteiden ulkopuolelle.Ennaltaehkäisevä etsivä työ ja testaaminen kohderyhmän parissa: esim. lontoolainen Pathways on aloittanut nopeat koronavirustestit kaikissa Lontoon asunnottomuuspalveluissa ja eristänyt positiivisen näytteen antajat niistä, joilla ei ole tartuntaa sekä perustanut uusia, väliaikaisia hätäkeskuksia molemmista ryhmistä huolehtimiseksiHygienian ja ravinnonsaannin varmistaminen:Aktiivista etsivää työtä hygieniapakkausten, ruuan ja juoman tarjoamiseksi asunnottomuutta kokeville. Riittävän rahoituksen ja koordinoinnin takaaminen toiminnalle. Esim. Espanjassa työhön on mobilisoitu asevoimat.Pääsy turvalliseen majoitukseen. Turvallisuuden takaamiseksi asunnottomien majoituspalveluiden on toteutettava seuraavat toimet:

  • pidemmäksi kuin yhdeksi yöksi kerrallaan tehtävät varaukset edestakaisen kulkemisen vähentämiseksi
  • ylimääräisten asuntoyksiköiden varaaminen tartunnansaaneiden eristystä varten
  • ylimääräiset suojat tilanahtauden helpottamiseksi. Esim. Ranskassa on julkistettu suunnitelmia paikallisten ylimääräisten hätämajoitustenavaamisesta tarkoituksena vähentää asunnottomien suojien tilanahtautta ja siten mahdollistaa fyysistä etäisyyttä
  • "täysihoito"-järjestelyt hätämajoituksissa erityisen haavoittuvassa asemassa oleville palvelun käyttäjille
  • 24/7 aukiolevat hätämajotukset
  • terveydenhuollon henkilöstön sijoittaminen hätämajoituksiin

Hätämajoituksia saatetaan joutua sulkemaan tartuntojen tai työvoimapulan takia.  Viranomaisten on varmistettava, että asunnottomuutta kokevat eivät joudu tilanteeseen, jossa heille ei jää (majoituksen sulkemisen jälkeen) muuta vaihtoehtoa kuin kadulle palaaminen.Viranomaisten ja asunnottomien palveluiden tulisi huolehtia ensisijaisesti siitä, että yhteismajoituksen rinnalla on saatavilla kriisiasutusta ja asunnottomuutta kokevien on mahdollista eristäytyä. Esim. Brysselissä on avattu kerrallaan 15 henkilölle eristäytymisen mahdollistava tila. Tanskassa käydään keskustelua tyhjien hotellirakennusten käyttöönotosta, ja Lontoossa asunnottomuutta kokevia majoitetaan jo hotelleihin ja kaupungin perinteisten mustien taksien kuljettajia toimii vapaaehtoisina kyyditsemässä kodittomia hotellimajoituksiin.Asunnottomien suojeleminen rangaistustoimilta. Poliisin on otettava huomioon asunnottomuutta kokevien ihmisten erityinen haavoittuvuus ja turvallisten vaihtoehtojen puute julkisessa tilassa oleskelulle käyttäessään lain suomaa toimeenpanovaltaansaFEANTSA:n "COVID-19: “Staying Home” Not an Option for People Experiencing Homelessness" -teksti on luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä:THL:n ohjeistuksen mukaan:✅Paras tapa suojautua virukselta on huolellinen käsien pesu vedellä ja saippualla.✅Yskimällä hihaan tai nenäliinaan pidät huolta siitä, ettei infektio leviä.Vva ry vetoaa, että peseytymispaikkoja järjestettäisiin mahdollisimman pian asunnottomuutta kokeville. Hygienia auttaa suojaamaan paitsi heitä itseään koronavirustartunnalta myös vähentää tartuntojen leviämistä.Lisätietoja:ToiminnanjohtajaSanna TiivolaPuh. 050 407 9702sanna.tiivola(at)vvary.fiTiedottajaErja MorottajaPuh. 044 773 4700erja.morottaja(at)vvary.fiVailla vakinaista asuntoa ry (Vva ry) on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka toimii asunnottomien edunvalvojana ja edistää asunnottomuutta vähentävää politiikkaa.http://vvary.fi/

Edellinen
Edellinen

Pääkaupunkiseudun palveluopas poikkeusaikana

Seuraava
Seuraava

Vva ry (Vepa, Kalkkers, asumisneuvonta, maahanmuuttotyö, toimisto) muuttaa uusiin tiloihin - POIKKEUKSIA AUKIOLOIHIN