KAIKILLE ASUNNOTTOMILLE ON VARMISTETTAVA LIIKKUMISRAJOITUSTEN AJAKSI VÄLTTÄMÄTTÖMÄT PALVELUT HENKILÖN KOTIPAIKKAKUNNASTA JA KANSALLISUUDESTA RIIPPUMATTA
Helsingin kaupungin psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja Mikko Tamminen on ilmoittanut, että kun hallitus asettaa liikumisrajoitukset voimaan, kaupungilla on valmiudet majoittaa asunnottomia esimerkiksi olemassa oleviin hätämajoituspaikkoihin. Majoituspaikkoihin toimitetaan päivittäiset ruoat.Tamminen kertoi 17.3.2021 Yle Uudenmaan uutiset -lähetyksessä, että tarvittaessa asunnottomia majoitetaan myös hotelleihin. Helsingissä on ARA:n viimeisimmän tilastoinnin mukaan 1534 asunnotonta.Vailla vakinaista asuntoa ry ilmaisee huolensa, että osa pääkaupungissa oleilevista asunnottomista on jäämässä välttämättömien palveluiden ulkopuolelle. Kunnilla on velvoite järjestää vain omille kuntalaisille palveluja, mutta esimerkiksi Helsingissä oleskelee paljon asunnottomia, jotka ovat kirjoilla muualla Suomessa, EU-maiden kansalaisia tai paperittomia.Jos julkinen valta asettaa säännöksen liikkumarajoituksista, julkisen vallan olisi varmistettava, että kaikki voivat sitä inhimillisissä puitteissa noudattaa. Vva ry muistuttaa, että perustarpeiden saatavuus on varmistettava kaikille kotipaikkakuntaan tai kansallisuuteen katsomatta poikkeustilan aikana. Lisäksi olisi huolehdittava, että pääkaupunkiseudulla olevat asunnottomuutta kokevat vieraskielisetkin ihmiset saisivat tiedon tilanteista ja palveluista. Kaupungin tahtotilana tietysti on, että muualta tulleet palaisivat kotipaikkakunnilleen mahdollisimman pian, mutta on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta voi tai eivät halua palata.Vva ry:n matalan kynnyksen palveluiden työntekijät ovat jo kohdanneet tilanteita, jossa kuumeilevalle asunnottomalle henkilölle, jonka kirjat ovat toisella paikkakunnalla, on ollut todella vaikeaa järjestää pääsyä koronatesteihin ja karanteenipaikkaan.Vailla vakinaista asuntoa ry esittää, että liikkumisrajoituksen aikaisten majoitusten yhteyteen asunnottomille järjestettäisiin mahdollisuus koronatesteihin ja koronarokotukseen. Lisäksi olisi aiheellista järjestää muita terveydenhoitoon liittyviä palveluja pop-up -tyyppisesti. Asunnottomuutta kokevilla ja päihteitä käyttävillä on usein kroonisia sairauksia, esimerkiksi hengityselinsairauksia sekä maksa-, munuais- ja verenkiertoelimistön sairauksia, joten he ovat koronatilanteessa riskiryhmässä. Monissa Euroopan maissa, esimerkiksiva Briteissä ja Tanskassa, asunnottomuutta kokeville on sulkujen ajoiksi järjestetty hotellimajoitukset ja niiden yhteyteen mm. terveyspalveluja.Liikkumisrajoitusten ajan Vailla vakinaista asuntoa ry:llä jatkaa toimintaansa ainakin öiseen aikaan autolla kaduilla partioiva, kahden sairaanhoitajan muodostama Yökiitäjä. Mahdollisuuksien mukaan myös Liikkuvan tuen palvelu jatkuu. Vva ry:llä pohditaan tilanteiden mukaan myös muiden mahdollisten palveluiden järjestämistä liikkumisrajoitusten ajaksi, jotta asunnottomuutta kokevat ihmiset tavoitettaisiin mahdollisimman hyvin.Lisätietoja:Matalan kynnyksen toiminnan esimies ja asumispalvelupäällikköJussi LehtonenPuh. 050 373 0920jussi.lehtonen@vvary.fiVailla vakinaista asuntoa ry (Vva ry) on voittoa tavoittelematon, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka toimii asunnottomien edunvalvojana ja edistää asunnottomuutta vähentävää päätöksentekoa.http://vvary.fi/