Huippukokki Henri Alénista Vailla vakinaista asuntoa ry:n uusi kummi

Keittiömestari-ravintoloitsija Henri Alén aloittaa tänään kummivuotensa Vailla vakinaista asuntoa ry:llä. Kummitoiminnalla Vva ry pyrkii vaikuttamaan siihen, että asunnottomuus yhteiskunnallisena ilmiönä tulee näkyväksi, asunnottomuutta kokevien ihmisten elämänteisiin etsitään aktiivisesti ratkaisuja ja järjestön toiminta tavoittaa laajemman yleisön.

Vva ry:n toiminta tuli Henri Alénille tutuksi jo koronapandemian aikana. Hän toteutti ravintolasulun aikana 1000 annoksen tarinan eli kokkasi vapaaehtoisten kanssa herkullisia ja laadukkaita ruoka-annoksia jaettavaksi Vepan ja Kalkkersin kävijöille. Osansa annoksista saivat myös Diakonissalaitos ja ESKOT ry.

- Maailmassa ovat kovat arvot vallalla, ja yhteiskunnassa vahvana ajatus, että jokainen on oman onnensa seppä. Sysäys kunnossa olevasta elämästä siihen huonoon voi olla todella pienestä kiinni, Henri Alén kertoo ajatuksistaan tulevan kummivuotensa taustaksi.

Kummi osoittaa tukensa Vva ry:n työlle asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja poistamiseksi sekä vaikuttaa omalta osaltaan siihen, että tietoisuus asunnottomuutta kokevien ihmisten tilanteesta lisääntyy.

Julkisuuden henkilö voi tuoda ihmisen perusoikeuksia loukkaavan yhteiskunnallisen ongelman näkyville ja laajempaan keskusteluun.

- Hienoa, että saamme Vailla vakinaista asuntoa ry:lle kummin, joka on julkisuudesta tuttu henkilö. Henri Alén on levittänyt jo aiemmin hienosti sanaa Vva ry:n asunnottomuustyöstä, ja tulevan kummivuotensa aikana hän saa osallistua itselleen sopivalla tavalla järjestömme toimintaan. Se voi olla esiintymistä tapahtumissamme, vapaaehtoistyötä matalan kynnyksen palveluissamme, puhumista asunnottomuutta kokevien ihmisten oikeuksien puolesta tai yhteiskunnan, päättäjien ja viranomaisten haastamista ottaa vastuuta asunnottomuuden poistamisesta, Vva ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola kertoo ajatuksesta kummitoiminnan taustalla.

Kummi voi tehdä vuodestaan oppimismatkan myös itselleen. Hän saa ajankohtaista tietoa asunnottomuudesta, pääsee tutustumaan Vva ry:llä tehtävään asunnottomuustyöhön ja tapaamaan asunnottomuutta kokevia ihmisiä.

- Jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella ihmisellä on ongelmia. Toisilla ongelmat on vaikeampia. Sellaisia ihmisiä, joille elämä on jakanut huonommat kortit, pitää auttaa, Henri Alèn summaa.

Vailla vakinaista asuntoa ry asunnottomien itsensä vuonna 1986 perustama voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, joka on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Vva ry toimii ainoana asunnottomien edunvalvojajärjestönä Suomessa. Vva ry:n kaiken toiminnan tavoitteena on, että jokaiselle asunnottomuutta kokevalle ihmiselle löytyy hänen tarpeisiinsa vastaava asumisratkaisu.

Lisätietoja:

Sanna Tiivola, toiminnanjohtaja

s-posti: sanna.tiivola (at)vvary.fi

puh. 050 407 9702

Erja Morottaja, viestintäpäällikkö

s-posti: erja.morottaja(at)vvary.fi

puh. 044 773 4700 

Edellinen
Edellinen

Rakkautta vihreässä vessassa -kampanja asunnottomuutta kokevien mahdollisuudesta läheisyyteen ja intiimiyteen

Seuraava
Seuraava

Kannanotto: Asunnottomuusluvut näyttävät edelleen laskua - Tilapäismajoitus ei saa olla ratkaisu asunnottomuuden vähentämiselle