Asunnottomuusjärjestöjen yhteinen kannanotto: Hallituksen osoitettava sitoutumisensa asunnottomuustyöhön perumalla suunnitellut leikkaukset järjestöjen rahoitukseen

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vetoavat hallitukseen, että se peruisi aikeet leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia.

Valtionavustuksiin esitetään lähivuosina jopa 100 miljoonan euron jättileikkauksia, joilla tulee olemaan merkittävät vaikutukset järjestöjen edellytyksiin tehdä työtä suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Moni sosiaali- ja terveysalan järjestöistä tekee myös korvaamattoman tärkeää työtä asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen vuoteen 2027 mennessä, mutta sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta leikkaaminen horjuttaa tämän tavoitteen toteutumismahdollisuuksia merkittävästi.

Uuden selvityksen perusteella sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminta tavoittaa tehokkaasti kaikista haavoittuvimmassa asemassa ja palveluiden ulkopuolella olevia sekä täydentää olennaisesti sote-palvelujärjestelmää. Asunnottomuusjärjestöt tuntevat kohderyhmänsä ja osaavat tarjota asunnottomuutta kokeville ja asunnottomuusriskissä oleville tukea ja palveluita, joita ei muualta ole saatavilla. Asunnottomuusjärjestöjen korvaamaton, kustannustehokas ja vaikuttava työ perustuu vahvalle asiantuntijuudelle ja osaamiselle, joita leikkaukset uhkaavat.

Hyvinvointialueuudistus ja sosiaaliturvan leikkaukset asettavat asunnottomuustyölle uusia haasteita, joihin vastaamiseksi tarvitaan järjestöjen nopeasti reagoivaa toimintaa. Järjestöissä on muuhun sote-palvelujärjestelmään verrattuna hyvät mahdollisuudet tarjota kohderyhmän tarpeisiin joustavasti mukautuvaa toimintaa sekä kehittää sitä asiakasryhmän tarpeita kuunnellen. Järjestöjen rahoituksessa tulee kuitenkin olla ennakoitavuutta ja pysyvyyttä, jotta järjestöt voivat ylläpitää jo olemassa olevia palvelujaan, kehittää uusia ja reagoida uusiin ajankohtaisiin haasteisiin. Kehittämistyötä on mahdoton tehdä ilman riittävää rahoitusta ja ammattimaista henkilöstöä.

Asunnottomuustyön kohderyhmä ja sen tarpeet ovat laajat, ja monet asunnottomuustoimijat pystyvät tällä hetkellä tarjoamaan monenlaista tukea ja palveluja niitä tarvitseville. Suomen asunnottomuustyö kärsii välttämättä siitä, jos asunnottomuustoimijoilla ei ole jatkossa mahdollisuuksia kohdata asiakasryhmäänsä, kuulla heitä ja tarjota heille ryhmän tarpeisiin aidosti vastaavaa varhaista tukea ja apua.

Hallitusohjelmassa sitoudutaan selvästi työhön pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi. Tavoitteen saavuttamisen kannalta olennaisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkaaminen on räikeästi ristiriidassa hallitusohjelman kirjauksen kanssa. Leikkauksilla heikennettäisiin paitsi asunnottomuusjärjestöjen toimintaa, myös muiden asunnottomuuden torjumisen kannalta olennaista työtä tekevien järjestöjen toimintaa. Esimerkiksi tuki mielenterveyden haasteissa sekä päihteillä ja rikoksilla oireilun tapauksessa on asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä keskeistä, kuten myös velkaantumisen ennaltaehkäisy, yksinäisyyden ja syrjäytymisen torjuminen ja osallisuuden edistäminen. Kaikkea tätä ihmisten arkea konkreettisesti tukevaa työtä tehdään sosiaali- ja terveysalan järjestöissä.

Leikkauksista saadut säästöt tulevat olemaan lyhytaikaisia, sillä ajan kanssa ne kasvattavat julkisten palvelujen tarvetta ihmisten haasteiden syventyessä, kun järjestöjen tarjoamaa varhaista tukea ei ole enää saatavilla. Vetoamme hallitukseen, että hallitus osoittaa sitoutumisensa Suomen asunnottomuustyöhön perumalla leikkaukset sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksiin.

Allekirjoittajat:

Nuorisoasuntoliitto NAL ry

Y-Säätiö

Vailla vakinaista asuntoa ry

Sininauhasäätiö

Yhteystiedot:

Teija Ojankoski, toimitusjohtaja, Y-Säätiö | 020 7020 390 | teija.ojankoski@ysaatio.fi

Katri Nokela, toiminnanjohtaja, NAL | 09 7745 3653 | katri.nokela@nal.fi

Sanna Tiivola, toiminnanjohtaja, Vva ry | 050 407 9702 | sanna.tiivola@vvary.fi

Kimmo Karvonen, toimitusjohtaja, Sininauhasäätiö | 040 505 2158 | kimmo.karvonen@sininauhasaatio.fi

Edellinen
Edellinen

Asunnottomien yön 2024 teemana on piiloasunnottomuus

Seuraava
Seuraava

Järjestöjen yhteinen kannanotto: Päihde- ja mielenterveysjärjestöt vaativat hallitusta perumaan järjestöihin kaavaillut leikkaukset