BLOGI: Kaikki on kallista paitsi ihmisarvo

Mies purskahti itkuun käydessään vastaanotollani Vailla vakinaista asuntoa ry:n maahan muuttaneiden neuvonnassa ja ohjauksessa. Hän kertoi, että hänen täytyy huijata perhettään, että on syönyt ruokaa tarpeeksi, koska muuten lapset eivät saisi vatsojaan täyteen. Aikuinen kestää nälkää paremmin.

Elämäntilanne on erittäin vaikea pienellä tuloilla.

Eräs toinen kävijämme kertoi, että kaupoissa on hänen näkökulmastaan vain koristeita, ja niitä koristeita hän voi vain katsella. Hän tarkoitti, että hän ei voi koskaan ostaa niitä tavaroita ja ruokia, koska kaikki on liian kallista.

Nämä ovat vain pieniä esimerkkejä, mitä tapahtuu meidän kentällä. Itse jäin miettimään, mihin suuntaan me olemme menossa? Kohtaamistyössäni saamat signaalit ovat todella huolestuttavia. Perusihmisoikeudet tuntuvat heikkenevän koko ajan meidän yhteiskunnassamme. Seuraamukset tuntuvat hurjilta. Kaikki on kallista paitsi ihmisarvo.

Mitä tapahtuu, kun ihminen ei saa riittävästi energiaa ruoasta? Millainen on jatkuva näläntunne?

Kun on nälkä ja painetta elämän kanssa, tämä aiheuttaa erilaisia sairauksia niin fyysisesti kuin henkisesti. Lain mukaan meillä kaikilla on oikeus terveydenhuollon palveluihin, mutta mistä ihmiset ihan oikeasti saavat apua, kun sitä tarvitsevat?

Onko terveydenhuollon tilanne tällä hetkellä hyvä? Onko hoitajapula, heidän palkkauksensa ja työhyvinvointinsa hoidettu jo kuntoon? Onko meidän julkinen palvelu valmis ottamaan lisää ihmisiä hoidettavaksi?

Meidän kävijämme oireilevat henkisesti paljon. Psyykkinen stressi altistaa psykiatristen sairauksien puhkeamiselle ja pahenemiselle. Koettu syrjintä ja rasismi sekä yksinäisyys jo itsessään kuormittavat ihmisiä, ja kun tähän lisätään kasvava taloudellinen ahdinko, huoli on todellinen. Kuka jaksaa kasvattaa uudesta sukupolvesta terveen ja pärjäävän? Kuka selviää tästä myrskyistä, ketkä jäävät aaltojen alle?

Hyvinvointivaltio käsitteenä on valitettavasti katoamassa meidän ihanasta yhteiskunnastamme pikkuhiljaa.

Ei ole oikea tapa hoitaa ongelmaa luomalla uusia ongelmia. Kun perheeltä leikataan esimerkiksi asumistuesta, toimeentulotuesta ja/tai sosiaaliturvasta muutama sata euroa, tämä ei tuo valtiolle merkittäviä säästöjä vaan yksittäisten ihmisten tragedioista tullaan maksamaan myöhemmin tavalla tai toisella ehkä monia tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia euroja. Näillä ihmisillä ole ehkä enää voimavaroja päästä työmarkkinoille. Ei pääse osalliseksi yhteiskuntaan. Syntyy ylisukupolvista syrjäytyneisyyttä.Toivon, että päättäjät heräävät tähän tilanteeseen ennen kuin on liian myöhäistä.

Teksti: Sulaiman Sulaiman

Kirjoittaja toimii opintovapaan sijaisena Vva ry:n maahanmuuttaneiden neuvonnassa ja ohjauksessa 8.3.2024 asti.

Maahanmuuttaneiden neuvontaan ja ohjaukseen voi varata ajan:

puh. 044 260 3818 

Edellinen
Edellinen

BLOGI: The power of participation and involvement in experiencing homelessness

Seuraava
Seuraava

Rakkautta vihreässä vessassa -kampanja asunnottomuutta kokevien mahdollisuudesta läheisyyteen ja intiimiyteen