Näin ystävänpäivänä haluan muistuttaa, että asunnottomuutta kokevalla voi olla taustalllaan millainen tilanne tahansa, mutta yhtenä suurena tunteena on yksinäisyys.

Varsinkin yöt ovat pitkiä, yksinäisiä, kylmiä ja pimeitä. Ja jatkuva epätietoisuus on hallitseva tunne koko olemisessa.
Asunnottomuuteen liittyy vääränlaisia mielikuvia. Yleisesti ajatellaan, että asunnottomuus on aina ihmisen oma vika, elämänhallinta on mennyt sekaisin esimerkiksi päihteiden vuoksi.
Toimeentulo on kuitenkin merkittävin yksittäinen asia, jonka vuoksi ihmiset menettävät asuntonsa tai eivät saa sitä.

Kaikilla kansalaisilla pitäisi olla mahdollisuus nauttia hyvinvointivaltion eduista. Kohtuuhintaisen asumisen järjestäminen ja mahdollisuudet päästä sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin kuluvat ihmisten perusoikeuksiin samoin kuin kulttuurista ja sivistyspalveluista nauttiminen.
Asunnottomaksi jäämisen taustalla on useinmiten elämää kohdanneet isommat kriisit kuten avioero, työttömäksi jääminen, konkurssi, sairastuminen tai puolison kuolema. Ja tietysti myös koronakriisin vaikutukset näkyvät Vva ry:n asumisneuvonnassa lisääntyneinä kävijämäärinä. Huolenaiheet liittyvät vuokranmaksuun ja asumiskustannuksiin, koska esimerkiksi työpaikka tai oma yritys ovat voineet mennä alta. Tilanne voi olla monelle uusi eivätkä he tiedä, mistä lähteä hakemaan apua.
Apua ja neuvontaa on saatavissa ja sitä pitää hakea mahdollisimman pian, jos asunnottomuus uhkaa. Vailla vakinaista asuntoa ry:ssä asumisneuvontaa tehdään matalalla kynnyksellä. Asumisneuvoja Ulla Pyyvaaralle voi varata ajan puhelimitse numerosta 050 443 0102 tai päiväkeskus Vepan tai yökeskus Kalkkersin kautta.

Asunnottomuuden poistaminen vaatii poliittista tahtoa ja yhteiskunnan rakenteiden muutoksia, jotta asumisen kustannukset saadaan kaikille kansalaisille kohtuullisiksi ja jokaiselle löytyy heidän elämäntilanteeseensa sopiva asumisratkaisu.

Jokainen meistä voi myös miettiä omia asenteitaan. Tuomitsemme ihmisiä liian helposti jonkin ominaisuuden tai tilapäisen elämäntilanteen perusteella emmekä vaivaudu miettimään mahdollisia syitä, mitkä ovat niihin johtaneet. Tarkoitushakuinen vastakkainasettelu heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien ihmisten kustannuksella on ala-arvoista eikä paranna kenenkään tilannettaan. Näin lietsotaan ainoastaan ennakkoluuloja ja hajotetaan inhimillistä yhteiskuntaa.
Nimbyily valitettavasti elää ja voi hyvin. Esimerkiksi asunnottomuutta kokevien palveluja ei haluta oman elämänpiirin läheisyyteen.
Asunnottomuutta kokevat ovat kansalaisiamme ja kaupunkilaisiamme. Heidän myös pitää saada olla ja elää joukossamme. Eikä ole heitä ja meitä. On vain meitä.

Tänään olemme myös saaneet Vva ry:n historian ensimmäisen kummin, näyttelijä-koomikko-kirjailja Jenni Kokanderin. Kummitoiminnalla Vva ry pyrkii vaikuttamaan siihen, että jokaisen asunnottomuutta kokevan ihmisen elämäntilanne helpottuu ja järjestön toiminta tavoittaa laajemman yleisön. Kiitos Jenni, että lähdit mukaan tukemaan toimintaamme tällä tavalla ? ja vietit tämän päivän Vertais- ja vapaaehtoistoiminnankeskuksessamme Vepassa vapaaehtoisena.

Hyvää ystävänpäivää meille kaikille!

Myös sinä voit tukea Vva ry:n asunnottomuustyötä esimerkiksi lahjoittamalla rahaa.

☕️ Tekstaa oheisista haluamasi eurosumma 1/5/10/20/40 ja sana ”KOTI” (esimerkiksi: 5 KOTI) numeroon 16588
☕️ MobilePaylla numeroon 50144
☕️ ”Kadulta kotiin” -palvelunumerot: 0600-96588, 0600-96589, 0600-95900
Lahjoitussummat: 10€, 20€ ja 30€ puhelu + pvm/mpm.
☕️ Tilille FI95 8000 1770 5353 01 DABAFIHH
www.vvary.fi/lahjoita-verkkokaupassa/

…tai vaikkapa lahjoittamalla asunnottomuutta kokeville kävijöille vaikkapa kahvia. Kahvipaketin suhteen toiveina olisi suodatinjauhatus, pehmeä maku eikä liian tumma paahto.
Kahvipaketin voi tuoda Vepaan maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9:00 -18:30 ja torstaisin klo 9:00-14:00 ja 17:00-18:30.
Osoite on Ratamestarinkatu 6, 00520 Helsinki (Itä-Pasila). Puh. 050 443 1065, s-posti: vepa@vvary.fi

Sanna Tiivola

Kirjoittaja on Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja.

Vailla vakinaista asuntoa ry (Vva ry) on asunnottomien itsensä vuonna 1986 perustama poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka toimii asunnottomien edunvalvojana ja edistää asunnottomuutta vähentävää politiikkaa.

Vepassa verrattomat vertsimme Silja, Tii ja Jonttu sekä Vva ry:n ensimmäinen kummi Jenni Kokander ja asumisneuvojamme Ulla Pyyvaara.