Vailla vakinaista asuntoa ry avaa maaliskuun alussa Helsingissä uuden palvelun asunnottomuutta kokeville ihmisille. Tarkempaa tiedotetta tästä myöhemmin.
Uutta palvelua varten Vva ry:llä on kiireinen haku päällä löytää tarvittavia kalusteita, kodinkoneita ja tarvikkeita, jotta paikka saadaan tuleville kävijöillemme valmiiksi ja toimivaksi.

Emme oleta saavamme näitä kaikkia lahjoituksena vaan huhuilemme lähinnä kohtuuhintaisia tarjouksia. Olkaa yhteydessä numeroon 044 792 4650.

Olisi hienoa, jos jakaisitte tätä huhuiluamme omissa verkostoissanne ja omille kontakteillenne. Esimerkiksi toimintansa lopettaneet tai kalusteitaan ja tarvikkeitaan uusivat hotellit, hostellit, majoituspalvelut, asuntolat sekä palveluasumispaikat voisivat vastata joihinkin tarpeisiimme.
Kierrätetyn tavaran tulee toki olla ehjää ja siistissä kunnossa. Emme voi valitettavasti myöskään ottaa yksittäistä jääkaappia, sänkyä, tyynyä tai lakanoita vastaan tässä tilanteessa, koska aikataulu on tiukka eikä meillä ole ylimääräisiä resursseja tässä vaiheessa käytettävissä tavaratrafiikille.

Haussa on:

  • 50 kappaletta jääkaappeja
  • Yksi isompi jääkaappipakastinyhdistelmä
  • Kolme uunilla varustettua sähköliettä
  • Kolme kahvinkeitintä
  • Kolme vedenkeitintä
  • Kolme mikroaaltouunia
  • Kuusi leivänpaahdinta
  • 50 kappaletta kestäviä ja tukevia sänkyjä
  • 50 kappaletta sänkyihin sopivia paloturvallisia patjoja, tyynyjä, peittoja ja petivaatteita

Vailla vakinaista asuntoa ry asunnottomien itsensä vuonna 1986 perustama voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, joka on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Vva ry toimii ainoana asunnottomien edunvalvojajärjestönä Suomessa. Vva ry:n kaiken toiminnan tavoitteena on, että jokaiselle asunnottomuutta kokevalle ihmiselle löytyy hänen tarpeisiinsa vastaava asumisratkaisu.