Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Päätapahtuma järjestetään Helsingin Kansalaistorilla kello 16–22. Juontajana on ihmisoikeusaktivisti, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja kirjailija Ujuni Ahmed. 20 vuotta täyttävän Asunnottomien yön kansalaisliikkeen järjestämän tapahtuman teemana on ”Tulevaisuus ilman asunnottomuutta”.

Asunnottomuus on kodin puutetta materiaalisessa mielessä, mutta myös ihmisten oikeuksien toteutumattomuutta.

– Katson asunnottomuutta kodin kautta. Koti on minulle turvasatama, jossa mieli ja keho ovat turvassa. Olen ollut vailla vakinaista asuntoa nuorempana ja se sai minut kokemaan itseni henkisesti alastomaksi ja fyysisesti turvattomaksi. Asunnottomuuden yhteiskunnallisen merkityksen ymmärtää, kun omaa kotia ei ole, sanoo Asunnottomien yön kansalaisliikkeen 20-vuotispäätapahtuman juontaja Ujuni Ahmed.

Puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattoman Asunnottomien yön kansalaisliikkeen tavoitteena on ylläpitää yhteiskunnallista keskustelua asunnottomuudesta ja sen lieveilmiöistä ja muistuttaa, että asunto on perusoikeus.

Tapahtumassa keskitytään vuoden teeman ”Tulevaisuus ilman asunnottomuutta” mukaisesti tulevaisuuden ratkaisuihin asunnottomuuden poistamiseksi.

– Asunnottomuuden poistamiseen ja ennaltaehkäisyyn tarvitaan avointa dialogia ja saumatonta, moniammatillista ja monipuolista yhteistyötä valtion, kaupungin, hyvinvointialueiden, kolmannen sektorin sekä kaupunkilaisten kesken, painottaa Vailla vakinaista asuntoa ry:n järjestösuunnittelija ja Asunnottomien yön kansalaisliikkeen koordinaattori Vlada Petrovskaja.

Tänä vuonna Helsingin Kansalaistorilla pidettävässä tapahtumassa kuullaan konkreettisia toimenpide-ehdotuksia asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Ääneen pääsevät niin asunnottomuutta omakohtaisesti kokeneet kuin muut asiantuntijat sekä asunnottomuuden moninaisuuden kohdanneet.
Mukana ovat muun muassa Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo, Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola, näyttelijä-kirjailija Jenni Kokander, asunnottomuustyön parissa pitkän uran tehnyt Juha Kaakinen, tutkijatohtori Johanna Ranta, Vailla vakinaista asuntoa ry:n Kokema-tiimin kokemusasiantuntijat Jenni Eronen ja Tii Judén sekä muita asunnottomuuden parissa toimivia ammattilaisia.

Ujuni Ahmed juontaa myös paneelikeskustelun, joissa poliittiset päättäjät haastetaan esittämään keinoja poistamaan asunnottomuus hallitusohjelman mukaisesti vuoteen 2027 mennessä. Helsingissä tavoite on vielä kunnianhimoisempi: vuoteen 2025 mennessä.

– Haluan nähdä suomalaisen yhteiskunnan, jossa jokaisen ihmisarvoiseen elämään kuuluu oma asunto. Sellaisen yhteiskunnan eteen haluan tehdä töitä, ja siksi koen merkitykselliseksi, että saan kunnian juontaa tänä merkityksellisenä vuonna Helsingin Asunnottomien yötä, Ujuni Ahmed toteaa.

Asunnottomien yön poliitikkopaneelin osallistujat ovat
Kaupunginvaltuutettu Mika Ebeling, Kristillisdemokraatit
Kaupunginvaltuutettu Elisa Gebhard, Sosiaalidemokraatit
Kaupungin valtuutettu Jenni Pajunen, Kokoomus
Puheenjohtaja ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Mia Haglund, Vasemmistoliitto
Kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen, Vihreä puolue
Kaupunginvaltuuston varavaltuutettu, Juhani Strandén, Perussuomalaisten puolue

Asunnottomien yö -tapahtumassa Helsingin Kansalaistorilla nähdään puheenvuorojen ja paneelikeskustelun lisäksi runsaasti muuta ohjelmaa järjestöjen esittäytymisistä ruokatarjoiluihin ja tulishow’hun. Tarjolla on myös ohjaus- ja neuvontapalveluja.
Illan aikana jaetaan kaksi kunnianosoitusta merkittävästä toiminnasta asunnottomuuskentällä: Suoja-Pirtti ry:n Arska-patsas sekä uutena Vailla vakinaista asuntoa ry:n myöntämä Rohkea visio -palkinto. Lisäksi luvassa on musiikkiesityksiä. Tapahtuman päättää yhteiskunnallisista teksteistään ja vahvoista kannanotoistaan tunnettu rap-muusikko Asa.
Asunnottomien yö -tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille.

Tutustu Asunnottomien yö 2022 Helsingin päätapahtuman ohjelmaan tarkemmin tämän linkin kautta.
Eri paikkakunnilla järjestettävistä tapahtumista löytyy tietoa Asunnottomien yön nettisivulta.’

Asunnottomien yöhön voi osallistua myös sytyttämällä Asunnottomien yön tulet kotona kynttilän, led-tuikun tai vaikkapa ulkotulen muodossa 17.10.2022 kello 19:00 alkaen ja osoittaa näin, että välität.

#asunnottomienyö
#asunnottomuudenpoistaminen

 Asunnottomien yötä vietetään 17.10. eri puolilla Suomea. Asunnottomien yö puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jossa on mukana eri sosiaali- ja terveysalan järjestöjä ja muita toimijoita. Asunnottomien yö muistuttaa, että asunto on perusoikeus ja vaatii päättäjiä toimimaan asunnottomuuden poistamiseksi. Asunnottomuuden keskeisin syy on kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.

Lisätietoja tapahtumasta:

Järjestösuunnittelija ja Asunnottomien yön kansalaisliikkeen koordinaattori
Vlada Petrovskaja
Vailla vakinaista asuntoa ry
Puh. 050 407 9703
vlada.petrovskaja@vvary.fi

Viestintäpäällikkö
Erja Morottaja
Vailla vakinaista asuntoa ry
Puh. 044 773 4700
erja.morottaja@vvary.fi

 

Asunnottomien yön 20-vuotispäätapahtuman juontaja Ujuni Ahmed