Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä eri puolilla Suomea. Helsingin päätapahtuma järjestetään tänä vuonna koronatilanteen vuoksi virtuaalisena. Yhteistyökumppanina on Kansallismuseo. Kansallismuseon ohjelmistossa painottuvat tänä vuonna arvot, ymmärrys ja kohtalot. Museon uusi Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumit 75 -näyttelykin haastaa kävijöitä pohtimaan ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Asunnottomien yö -tapahtumalla puolestaan muistutetaan, että asunto on perusoikeus. Meillä kaikilla on oikeus omaan kotiin.

Kansallismuseon ohjelmistossa on painotettu tänä vuonna arvoja ja ymmärrystä sekä haastettu kävijöitä pohtimaan ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Yhteistyö Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen kanssa löysi myös luontevan yhtymäkohdan Muumien 75-vuotisjuhlanäyttelyn kanssa.

– Osallisuus yhteiskunnassamme ei ole vain poliittinen, vaan myös kulttuurinen asia. Kulttuuri- ja taidelaitoksilla on tärkeä rooli sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä. Köyhyyden ja syrjäytymisen syyt ovat moninaiset ja juuret pitkällä. Yhteiskunnan moninaisuudesta huolehtiminen auttaa jokaisen sopeutumista omilla ehdoillaan. Suomen kansallismuseossa pyrimme ohjelmistollamme ja palvelullamme vahvistamaan ymmärrystä kulttuurin moninaisuudesta ja jokaisen yhdenvertaisista oikeuksista. Tämä on tärkeä viesti myös Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttelyssä, sanoo Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila.

Asunnottomien yö on Suomen suurin vuosittain toistuva sosiaali- ja terveysalan tempaus. Koronavirustilanteen vuoksi Helsingin päätapahtuma järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti ja striimilähetys on kaikkien saatavilla. Kansallismuseo tiloissa, Helsingin Töölössä järjestetään muun muassa osallisuutta käsittelevä paneelikeskustelu, live-musiikkiesityksiä sekä puheenvuoroja. Lisäksi Asunnottomien yön toimijat järjestävät asunnottomuutta kokeville ruokailua, vaatejakoa, hiustenleikkuuta, terveysneuvontaa ja muita palveluja eri puolille kaupunkia.

Asunnottomien yön teemana on tänä vuonna Oma koti hurjan kallis. Tapahtumissa nostetaan esiin asumis- ja velkaneuvontaa eli annetaan käytännön apua ja neuvoja, miten toimia asunnottomuusuhan alla, miten pysäyttää velkaantumisen kierre ja miten päästään omaan elämäntilanteeseen sopivaan asuntoon kiinni. Koronakriisin seurauksena moni on tilanteessa, ettei enää selviä vuokranmaksuista ja asumiskustannuksista, koska esimerkiksi työpaikka tai oma yritys ovat voineet mennä alta. Vuokranmaksuihin tulee häiriöitä, ihmiset velkaantuvat, häätömäärät kasvavat ja ihmisiä jää asunnottomiksi. Tilanne voi olla monelle uusi eivätkä he tiedä, mistä lähteä hakemaan apua. Asumis- ja velkaneuvontaa on kaikille halukkaille tarjolla niin kasvokkain kuin verkossa.

Riski jäädä asunnottomaksi on ollut suurempi pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivillä, mutta nyt esimerkiksi eri järjestöjen asumis- ja velkaneuvonnan kävijöissä on yhä enemmän ihmisiä, joita tällaiset uhat eivät ole aiemmin koskettaneet. Asunnottomuuden keskeisin syy on kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.

– Asunnottomuutta ei välttämättä pystytä koskaan poistamaan täydellisesti, mutta yhteiskunnan rakenteissa olevia riskit voidaan tunnistaa ja niihin voidaan puuttua ennalta. Hyvinvointivaltion perustasta on pidettävä kiinni, jotta turvaverkko toimii jokaisen kohdalla, toteaa Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola.

Yleisö voi osallistua Asunnottomien yö -tapahtumaan eri puolilla Suomea sytyttämällä Asunnottomien yön tulet kotonaan kynttilän, led-tuikun tai vaikkapa ulkotulen muodossa 17.10.2020 klo 19:00 ja osoittaa näin tukeaan asunnottomuutta kokevia kohtaan. Eri paikkakunnilla järjestettävistä tapahtumista löytyy tietoa Asunnottomien yön nettisivulta.

#asunnottomienyö

#omakotihurjankallis

#kotikaikille

 

Lisätietoja tapahtumasta:
Järjestösuunnittelija ja Asunnottomien yön koordinaattori
Tiina Aitta
Vailla vakinaista asuntoa ry
Puh. 050 407 9703
tiina.aitta@vvary.fi

Asunnottomien yön tiedottaja
Erja Morottaja
Vailla vakinaista asuntoa ry
Puh. 044 773 4700
erja.morottaja@vvary.fi

Yhteisömanageri
Elisa Sarpo
Puh. 0295 33 6380
elisa.sarpo@kansallismuseo.fi

Museolehtori
Sanna Valoranta-Saltikoff
Puh. 0295 33 6270
sanna.valoranta-saltikoff@kansallismuseo.fi

Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon – omaan kotiin. Asunnottomien yötä vietetään YK.n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. Asunnottomuuden keskeisin syy on kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista.
www.asunnottomienyo.fi/