Helsinki uudistaa ruoka-apua ja haluaa lopettaa leipäjonot ensi vuoteen mennessä. Viimeisimpien suunnitelmien mukaan uudessa jakelumallissa hakijat rekisteröidään ja haastatellaan. Tarkoitus on karsia ”hyvätuloiset ja ammattijonottajat”. Rekisteröinti tulee nostamaan avun saamisen kynnystä ja johtaa todennäköisesti siihen, että osa apua tarvitsevista jättää sen hakematta.
Kielenkäyttö, jossa kielikuvin vahvistetaan ajatusta järjestelmän hyväksikäyttäjistä, ei myöskään palvele marginaaliin ajettuja ihmisiä. Sosiaaliturvajärjestelmän suhteen tukien alikäyttö on väärinkäyttöä suurempi ongelma. Ruoka-avun kohdalla uhkaa käydä samoin: kun rekisteröimällä halutaan karsia olematonta väärinkäyttöä, todellisuudessa ajetaan apua tarvitsevia ihmisiä pois ja samalla vahvistetaan mielikuvaa väärinkäytöstä ongelmana ja ruoka-avun hakijoista ryhmänä, jota tulee valvoa ja kontrolloida yhä enemmän.
Ajatus yhteisöllisyyden lisäämisestä ja siitä, että ruoka-avun kautta olisi mahdollisuus saada kontakti sosiaalityöhön on hyvä. Nämä ajatukset voidaan toteuttaa ilman rekisteröitymistä ja säilyttäen hakeminen anonyymina. Ihmiset, joilla on toistuvia huonoja kokemuksia viranomaisista ja palvelujärjestelmästä – kuten osa asunnottomista – saattavat jättää avun hakematta, jos se edellyttää rekisteröitymistä. Entäpä vailla tuloja oleva paperiton, joka pelkää maasta karkotusta, mutta jonka vähimmäisten perusoikeuksien toteutuminen on meidän vastuullamme? Entä se henkilö, joka on tippunut korkealta ja kovaa ja joka ei ”hyvien tulojensa vuoksi” ole saanut toimeentulotukea? Ruoka-apu voi olla hänellä viimeinen oljenkorsi.
Jatkuva ruoka-avun tarve on seurausta perusturvan matalasta tasosta: raha ei yksinkertaisesti riitä ruokaan, lääkkeisiin ja muihin välttämättömiin menoihin. Toisaalta myös elämänhallinnan ongelmat tai digitalisaatio voivat johtaa avun tarpeeseen: kun taidot eivät riitä tarvittavien tukien hakemiseen tai vakavan päihdeongelman kanssa kamppailevalla raha kuluu päihteisiin.
Nämä ongelmat eivät ratkea ruoka-apua lopettamalla tai lisäämällä sen saamiseen ehtoja. Sen sijaan tarvitaan korotus perusturvaan ja toimivat julkiset palvelut, joihin hakeutuminen on helppoa. Parhaimmillaan ruoka-avun uudet mallit voivat helpottaa palveluihin hakeutumista ja elämäntilanteen selkeytymistä. Köyhyyttä ne eivät kuitenkaan ratkaise.
On hyvä tavoite tarjota apua niin, ettei kukaan joudu jonottamaan pakkasessa. Tuskin kukaan vastustaa myöskään ajatusta yhteisöllisyydestä tai sitä, että ruokaa hakiessa voisi saada yhteyden sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Yhteisöllisyys tai palveluihin hakeutuminen ei kuitenkaan saa olla avun saamisen ehto. Joidenkin päivää yhteinen ruokailu voi piristää, toiselle se on syy jättää ruoka hakematta. Ruoka-apua tarvitaan ja se on järjestettävä niin, että ruokakassin saa jatkossakin kotiin anonyymisti ja ilman velvoitteita osallistumisesta.
Teksti: Katri Immonen
Kirjoittaja vastaa Vailla vakinaista asuntoa ry:ssä viestinnästä ja suunnittelee yhteiskunnallista vaikuttamista.
Kuva: Max Toivokainen
Osa tekstistä on julkaistu aikaisemmin Asukki-lehdessä.