Järjestämme rahankeräystempauksen, jotta saisimme pidettyä Vailla vakinaista asuntoa ry:n yökeskus Kalkkers auki asunnottomuutta kokeville ihmisille myös joulun pyhinä.

Jotta Kalkkers saadaan pidettyä auki, tarvitaan 5000 euroa. Sillä katetaan työntekijöiden palkat yö- ja pyhälisineen sekä luodaan joulufiilistä lahjoineen asunnottomuutta kokeville kävijöillemme niin Kalkkersissa kuin päiväkeskus Vepassa.
Keräys on voimassa 16.12.2022 asti. Jos 5000 euroa ei tule siihen mennessä täyteen, lahjoitetut varat käytetään joka tapauksessa asunnottomuutta kokevien hyväksi Vailla vakinaista asuntoa ry:llä.

Miksikö olemme kerjuulla?

Pidensimme asunnottomien päiväkeskuksena toimivan Vertais- ja vapaaehtoistoiminnankeskus Vepan aukioloa tämän vuoden alussa joka arkipäivä aamuyhdeksästä iltaseitsemään. Haimme jälleen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:lta korotusta rahoituksemme hurjasti kasvaneiden kävijämääriemme vuoksi. Vuorokaudessa Vepassa ja yökeskus Kalkkersissa käy 120-150 henkilöä.
Myös kohonneet elinkustannukset sähköstä ruoanhintaan ja hävikkiruokalahjoitusten väheneminen ovat luoneet meidän kokoiselle järjestölle lovea budjettiin.
Indeksikorotusta enempää emme STEA:lta saaneet. Haimme STEA:lta myös uutta rahoitusta, jotta olisimme voineet pitää päivä- ja yökeskuksiamme auki asunnottomuutta kokeville vuorokauden ympäri. Tätäkään varten ei rahoitusta Vva ry:lle tullut.
Siksi lahjoituksenne ovat meille tärkeitä. Saamamme rahoitus ei riitä tällä hetkellä edes perustoimintojemme pyörittämiseen. Lahjoitusvarat käytetään Vva ry:lla aina asunnottomuutta kokevien tarpeisiin ja suoraan auttamistyöhön, ei koskaan byrokratian pyörittämiseen.

Yökeskus Kalkkers toimii matalan kynnyksen kriisipisteenä kaikille asunnottomille. Kalkkersissa asunnottomat voivat levähtää turvallisesti sekä saada tukea, ensiapua, syötävää ja lahjoitusvaatteita.  Sisään lämpimään pääsee päihtyneenäkin eikä kuntalaisuus (eli ei tarvitse olla Helsingissä kirjoilla) ei ole este sisäänpääsylle.

Voit lahjoittaa eri keinoin:

🎅🏻 Vva ry:n lahjoitustili: FI95 8000 1770 5353 01, DABAFIHH. Tekstikenttään viitteeksi: ”JOULUA”

🎅🏻 Tekstiviestillä alla olevista haluamasi summa:

(1, 5, 10, 20, 30 tai 40 euroa) ja ”JOULUA”

(esim. 10 JOULUA) numeroon 16588.

🎅🏻 MobilePaylla numeroon: 50144

🎅🏻 ”Kadulta kotiin” -lahjoitusnumerot: 0600-96588 (10 €), 0600-96589 (20 € ja 0600-95900 (30 €) puhelu + pvm/mpm.

Kiitos, että välität 💖