Kansalaisareena palkitsee tänä vuonna kahdeksatta kertaa Vuoden vapaaehtoisen. Tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä, ja palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.
Vuoden vapaaehtoinen valitaan yleisöäänestyksellä, joka on käynnissä 1.10.–29.10.2021.

Vva ry:ltä Vuoden vapaaehtoiseksi ehdokkaana on yleisluottomiehenä puuhaava Kari Flöjt.
Kari on ollut jo useampana vuonna Vailla vakinaista asuntoa ry:n Vartiosaaressa sijaitsevan päihteettömän virkistäytymispaikan verraton vertsi ja vapaaehtoinen. Hän paitsi huolehtii saarella olevan, Vva ry:n käytössä olevan huvilan, saunan ja muiden tilojen kunnossapidosta ja käytännön hommien pyörittämisestä, myös toimii kävijöiden vertaistukena ja kertoo saavan itsekin tästä toiminnasta voimavaroja arkeensa.

Voit äänestää Karia tämän linkin kautta.

 

#vapaaehtoistyö #vertaistyö #asunnottomuus